Mainos

Kesätyöntekijöille apua neuvontapuhelimesta

Kysymyksiä herättävät eniten kesätöiden palkkaukseen, työaikoihin ja lomakorvauksiin liittyvät asiat.

Kesätyöntekijät kysyvät neuvoja yhä useammin liiton järjestämistä palveluista.

Esimerkiksi kolmatta vuotta toimiva SAK:n Kesäduunari-info on ottanut tähän mennessä vastaan yhtä paljon puheluita kuin viime kesänä yhteensä. Eniten kysyjiä huolettavat palkkaus, työajat ja erilaiset lisät.

- Mikä on itseäni henkilökohtaisesti eniten yllättänyt, on tämä joidenkin työntekijöiden yllättävän kova halu äänestää jaloillaan. Se näkyy meillä taas tiedosteluina määräaikaisten työsopimusten irtisanomisiin ja purkamiseen liittymisenä asioina, kertoo SAK:n palveluneuvoja Niko Viitala.

Monissa pienissä työpaikoissa kesätyöntekijä voi jäädä ongelmansa tai kysymystensä kanssa yksin.

- Kysymyksiä tulee eniten niiltä työpaikoilta, joilla ei ole luottamusmiesjärjestelmää. Näitä ovat muun muassa jäätelökioskit ja parturikampaamot, sanoo toimitsija Anne Järvenpää PAMin Helsingin aluetoimistosta.

Suuri osa kesätöistä sujuu ongelmitta. Kysymyksiä loppukesästä aiheuttaa vielä vuosilomakorvausten maksaminen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.