Mainos

Keskeyttäneiden varusmiesten määrä kasvoi

Keskeyttäneiden varusmiesten määrä on kasvanut selvästi viime vuodesta.

Tämän vuoden tammikuun saapumiserästä palveluksensa keskeyttäneiden joukko on kasvanut lähes kolme prosenttiyksikköä viime vuoden vastaavasta erästä.

Tänä vuonna palveluksen on keskeyttänyt lähes 12 prosenttia varusmiehistä. Asiasta kertoo sanomalehti Ilkka.

Majuri Vesa Tohkasen mukaan keskeyttäneiden määrän kasvu selittyy tiukentuneilla terveystarkastuksilla. Hänen mukaansa palvelus keskeytetään tavallisesti peruskoulutuskauden aikana.

Puolustusvoimien koulutuspäällikkö, eversti Heikki Bergqvist ehdottaa, että keskeyttämistilannetta voisi helpottaa ottamalla mallia Sveitsin kutsuntajärjestelmästä ja sen psykologisista testeistä. Bergqvist painottaa, että malli sellaisenaan on Suomeen liian kallis, mutta kutsuntoja voisi kehittää sen suuntaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.