Mainos

Keski-Suomessa sähkökatkoksia

Jyväskylän seudulla oli aamulla pahimmillaan 20 000 sähköasiakasta vailla sähköä, kun märkä ja raskas lumi kaatoi suurjännitejohtoja. Sähköviat koettelivat pahiten Jyväskylän ympäristön 6-7 kuntaa, joissa tilanteen arvioidaan jatkuvan vakavana niin kauan kuin lumentulo jatkuu.

Ilman sähköä oli aamupäivällä 10 000-20 000 asiakasta.

-Määrä vaihtelee, sillä uusia vikoja tulee sitä mukaa kuin entisiä saadaan korjattua. Vikoja ilmenee tiuhaan 50 kilometrin säteellä Jyväskylän ympärillä, kertoi Saarijärven käyttökeskuksen päällikkö Juhani Öhman Keski-Suomen Valosta.

Sääennustukset lupaavat alueelle lisää lunta. Alueelle odotetaan myös kohtuullisen kovaa myrskyä täksi päiväksi. Pahimmat katkokset koskivat Muuramen, Petäjäveden, Jyväskylän maalaiskunnan, Äänekosken, Karstulan, Kannonkosken, Konginkankaan, Uuraisten ja Saarijärven kuntia.

Asukkaita kehotetaan varautumaan katkoksiin

Vaurioituneita suurjännitejohtoja on eilen ja tänään ollut korjaamassa kaikki käytettävissä oleva työvoima.

-Töissä on ollut satakunta miestä. Osa pistetään välillä lepäämään. Sen lisäksi tänne on hankittu muista firmoista sähkömiehiä ja metsureita. Oma väki ei ole riittänyt.

Öhman pitää tilannetta hyvin poikkeuksellisena, sillä vuorokauden aikana on hoidettu jo noin kaksi sataa suurjänniteverkon vikaa. Normaalisti vastaavia vikoja hoidetaan kolmisensataa vikaa vuodessa. Öhmanilla ei ollut tietoa vika-alueilla asiakkaille sattuneista vahingoista.

-Meille soitetaan tuhansia puheluja, joten emme ole ehtineet muuta kuin informoida asiakkaita tilanteen vakavuudesta. Joudumme etenemään siinä tahdissa, mihin sähköverkko meidät pakottaa. Olemme kehottaneet sähkökatkosalueella asuvia varautumaan siihen, että tilanne ei heti selviäkään. Sähköjä ei välttämättä saada päälle vuorokaudessakaan, sanoo hän.

Jyväskylän kaupungissa suuremmilta sähkökatkoilta on vältytty. Eilisiltana kaupungin läntisillä osilla oli arviolta parituhatta ihmistä vailla sähköä. Viat kestivät pisimmillään nelisen tuntia.

Lumentulo sotki liikennettä

Talvista liikennettä

Runsas lumentulo on aamulla hidastanut liikennettä monin paikoin Keski-Suomessa. Vakavia onnettomuuksia poliisin tietoon ei ollut aamulla vielä tullut. Poliisi joutui kuitenkin ohjaamaan aamun aikana liikennettä ainakin kolmessa eri kohteessa.

Saarijärvellä valtatie 13:lla kaatui aamulla tielle rekka, kun se lähti väistämään tielle kaatunutta puuta. Onnettomuus sattui noin 1,5 kilometriä Saarijärveltä Kokkolan suuntaan. Paikalla oli aamulla kello yhdeksän aikoihin raivaustyöt meneillään.

Saarijärven poliisista ilmoitettiin, että Kokkolan suunnasta tuleva liikenne ohjataan toistaiseksi ns. vanhan Mannilan tien kautta. Toinen kaista oli käytössä eli Saarijärven suunnalta pääsi Kokkolaan päin.

Jyväskylän seudulla sattui eilisillan ja tämän aamun välisenä aikana kymmenkunta pientä peltikolaria ja ulosajoa. Lunta tuli viime yönä toistakymmentä senttiä, ja lumentulon arvioitiin jatkuvan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.