Mainos

Keskinopeusvalvonta alkaa valtatiellä 5

Autojen keskinopeuksia ryhdytään mittaamaan kahden kiinteän valvontakameran avulla Lahden seudulla ensi maanantaista lähtien. Valvonta tapahtuu valtatie 5:llä noin 20 kilometriä Heinolasta Mikkelin suuntaan. Kamerat ovat noin kuuden kilometrin päässä toisistaan.

Auton keskinopeus saadaan mittaamalla aika, jonka auto käyttää ajaessaan kahden valvontakameran välin. Valvonta on kokeilu ja se kestää viisi viikkoa. Kokeilun aikana ylinopeuteen syyllistyviä sakotetaan normaaliin tapaan. Keskinopeuksien valvontakamerat toimivat infrapunasalamalla, joten autoilijat eivät havaitse kuvaamista.

Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta kertoo, että kokeilun tavoitteena on selvittää, miten paljon keskinopeusvalvonta vaikuttaa autojen nopeuksiin valvontakameroiden välillä. Lisäksi selvitetään valvontaan liittyviä ongelmia sekä autoilijoiden suhtautumista keskinopeuksien valvontaan. VTT tekee kokeilusta tutkimuksen.

Tähän saakka Suomessa on nopeuksia valvottu vain yhdellä kameralla, joka mittaa ajoneuvon nopeuden kameran kohdalla.

Keskinopeuden valvonta on käytössä monissa Keski-Euroopan maissa, muun muassa Englannissa, Hollannissa ja Ranskassa.

Heikki Ihalaisen mukaan kokeilun jälkeen pohditaan, sopiiko keskinopeuksien mittaaminen valvontamuotona Suomen teille.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.