Mainos

Keskisuomalainen: Kansanedustaja lähetteli seksiviestejä

Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi on lähetellyt seksuaalissävytteisiä viestejä ja suoria seksiehdotuksia useille vieraille naisille, uutisoi Keskisuomalainen.   

Naiset asuvat eri puolilla Suomea. He ovat tai ovat olleet kytköksissä perussuomalaisiin. Yksi naisista on saanut Kankaanniemeltä ensimmäiset seksiin liittyvät viestit viime syksynä ja viimeiset eduskuntavaalien aikaan tänä keväänä. Pääosa viestittelystä tapahtui Facebookissa.

Naiset kertovat Keskisuomalaiselle, että Kankaanniemi on ehdottanut viesteissään suorasanaisesti seksiä.

– Toimi otti minuun yhteyttä Facebookissa. Meillä on ollut poliittista keskustelua. Yllätyin, kun Toimi sitten yhtäkkiä totesi muun muassa, että rakastelu olisi ihanaa minun kanssani.

– Toimi on ehdottanut tapaamista, mutta en ole lähtenyt tapaamaan häntä.

Tänä keväänä eduskuntaan palannut Kankaanniemi myöntää viestittelynsä lehdelle. Hän sanoo tehneensä pahoja virheitä ja pyytäneensä osallisilta anteeksi.

– Olen ollut tavattoman tyhmä ja harkitsematon. Olen kertonut viesteistä vaimolleni, ja hän tietää ja ymmärtää. Tämä on raskas asia äänestäjille, jotka ovat minuun luottaneet. Pyydän anteeksi tekojani ja menettelyjäni. Ei ole muuta tehtävissä kuin katua ja pyytää anteeksi. Olen epätäydellinen ja virheitä tekevä ihminen, Kankaanniemi sanoo Keskisuomalaisessa.

Kankaanniemi palasi tänä keväänä eduskuntaan yhden kauden tauon jälkeen. Aiemmin hän on toiminut kristillisen liiton ja kristillisdemokraattien kansanedustajana, ministerinä ja puolueen puheenjohtajana.

Kankaanniemen on uumoiltu olevan ehdolla ministeriksi myös tulevassa hallituksessa. Tällä hetkellä Kankaanniemi toimii perussuomalaisten hallitusneuvottelijana rakenneuudistusten työryhmässä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.