Mainos

Keskisuomalainen: Nettipoliisitoiminta leviää maakuntiin

Nettipoliisitoiminta yleistyy vauhdilla ympäri Suomea, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Poliisilaitoksilla ympäri maata on jo lähes 30 poliisia, jotka tekevät nettipoliisin työtä päätyönsä ohella.

Toiminta käynnistyi pari vuotta sitten Helsingin poliisissa, missä työskentelevät ainoat kokopäiväiset nettipoliisit. Heidän toimialueenaan on koko Suomi.

– Näkyvällä poliisityöllä netissä pyritään ennalta ehkäisemään rikoksia, madaltamaan kynnystä ottaa yhteyttä poliisiin ja puuttumaan akuutisti etenkin sosiaalisessa mediassa tapahtuviin rikoksiin, kertoo poliisitarkastaja Petri Marjamaa Poliisihallituksesta.

Omat Facebook-sivut on perustettu Helsingin poliisin lisäksi jo Pohjois-Karjalan, Lapin, Pirkanmaan, Etelä-Savon, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan poliisilaitoksille.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.