Mainos

Keskusta alentaisi ruuan arvonlisäveroa

Keskusta vaatii elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamista asteittain nykyisestä 17 prosentista siten, että vuonna 2004 arvonlisävero olisi 12 prosenttia. Esitys sisältyy keskustan puoluekokouksen sunnuntaina Kuopiossa hyväksymään poliittiseen kannanottoon.

Puoluekokous tukee lisäksi polttonesteistä perittävän veron laskemista, jotta kuluttajahinnat alenisivat. Tuloverotuksen kevennyksen pääpaino tulee keskustan mielestä olla pieni- ja keskituloisissa työllisyyden parantamiseksi. Puolue poistaisi samalla oikeudenmukaisuuden vuoksi myös eläkeläisten ylimääräisen sairausvakuutusmaksun ja korjaisi sen pohjaosan leikkauksen.

Kansaneläkkeisiin halutaan pikaisesti myös tasokorotus. Keskusta kannattaa työnantajan kansaneläkemaksun puolittamista maksuportaikon alapäässä. Kuntatyönantajan maksua alentamalla voitaisiin puolueen näkemyksen mukaan lisäksi korvata kunnille ansiotulovähennyksen korottamisesta aiheutuva noin 260 miljoonan markan tulonmenetys.

Aho luottavainen

Keskustan johtamisen vuodeksi jättävä Esko Aho luottaa siihen, että puolueen linja ei muutu, kun ohjaksiin tarttuu sijaisjohtajaksi lauantai-iltana valittu kansanedustaja Anneli Jäätteenmäki.

-Suurista linjoista keskustan politiikassa meillä on sama käsitys ja samat tavoitteet. Mitään linjanmuutosta ei tule, Aho sanoi puoluekokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa sunnuntaina Kuopiossa. Ahon mukaan on kuitenkin luonnollista, että jotakin eroa tulee näkymään, koska ihmisetkin ovat erilaisia.

Jäätteenmäki haluaa hillitä keskustan piirissä virinneitä odotuksia Paavo Lipposen hallituksen kaatumisesta sisäisiin kiistoihin.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.