Mainos

Keskusta aloitti puoluekokouksensa ennätysosanotolla - katso Vanhasen läksiäispuhe

Suomen keskusta aloitti historialliseksi povatun puoluekokouksensa iltapäivällä Lahdessa. Kolmipäiväiseen puoluekokoukseen on tulossa virallisia edustajia noin 2 500 ja jo avauspäivänä Lahden suurhalliin oli kokoontunut huomattavasti enemmän keskustaväkeä kuin normaalisti ensimmäisenä puoluekokouspäivänä.

Varsinainen huippupäivä on huomenna, kun puoluekokous tekee henkilövalinnat. Etukäteiskyselyissä suurin ennakkosuosikki uudeksi puheenjohtajaksi on kunta- ja hallintoministeri Mari Kiviniemi, mutta osa uskoo myös elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen mahdollisuuksiin. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen mukaan kisa on täysin auki vielä kaikilta osin. Hän kamppailee tosin jumbosijasta kansanedustaja Timo Kauniston kanssa.

Vähintään yhtä paljon puoluekokouksessa jännitetään puoluesihteerivaalia. Kisa Jarmo Korhosen ja Timo Laanisen välillä on niin kovaa, että Pohjanmaalla muutamat riitaisat puoluekokousedustajat eivät ole mahtuneet edes samoihin linja-autoihin. Näin kävi esimerkiksi Kalajokilaaksossa Pohjois-Pohjanmaalla.

Vanhanen haukkui demarit Ei-liikkeeksi

Paikkansa puheenjohtajana jättävä pääministeri Matti Vanhanen kävi läksiäispuheessaan kiivaasti SDP:n kimppuun.

- He ovat olleet viimeiset neljä vuotta Ei-liike, joka ummistaa silmänsä maailman muuttumiselta, ja joka vastustaa uudistuksia ja toimia, joilla on pyritty lisäämään toimintaympäristön vakautta, Vanhanen sivalteli.

Samalla Vanhanen kiitteli hallitusyhteistyötä kokoomuksen, Rkp:n ja Vihreiden kanssa.

- Tämä kokoonpano on sopinut tähän aikaan.

- Tärkeintä on ollut yhteinen päämäärä, ei pisteiden keruu kumppanien kustannuksella.

Puukkojen yö odottaa

Vanhasen puheita tai luopumista ei käytävillä juuri kommentoitu, vaan keskustelua hallitsevat täysin huomiset valinnat.

Tämä ilta ja ensi yö ovat ratkaisevan tärkeitä, kun kunkin ehdokkaan junttamiehet ja -naiset pääsevät junttatyöhönsä. Valintoja edeltävää yötä on perinteisesti keskustassa kutsuttu pitkien puukkojen yöksi ja sellainen on edessä nytkin.

Viimeinen puheenjohtajapaneeli on tänään klo 18, kun ehdokkaat pääsevät todistamaan kykyjään puoluekokousväen edessä.

Puoluesihteeriehdokkaat kohtaavat jo aikaisemmin. Monen puoluekokousedustajan mukaan Jarmo Korhosen mahdollisuuksia heikensi ratkaisevasti Suomenmaan hallituksen ja Joutsen Median ympärillä nähty valtataistelu. Silti harva puoluekokousedustaja uskalsi ennustaa lopputulosta vuorenvarmasti - kuten ei puheenjohtajavaalinkaan.

Edessä on siis kaikkiaan samankaltainen jännitysnäytelmä kuin Porissa vuonna 1990, kun keskusta valitsi johtoonsa Esko Ahon tasaväkisen vaalin jälkeen.

Vanhanen paljasti suosikkinsa

Vanhasen asiapitoinen puhe sisälsi myös ajankohtaisen vitsin. Vanhasen mukaan häneltä on kyselty paljon suosikkeja puolueen johtotehtäviin.

Vanhanen päätti paljastaa oman suosikkinsa, kun muutkin ovat niin tehneet.

- Minulla ei ole mitään Meksikoa vastaan, mutta toivon, että Etelä-Afrikka voittaa tänään, Vanhanen sanoi ja viittasi illalla alkaviin jalkapallon MM-kisoihin.

Vanhanen siirsi puheensa lopussa vastuun tulevista päätöksistä puoluekokousväelle.

(MTV3)

Katso Eeva Lehtimäen juttu:

Katso Matti Vanhasen puhe:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.