Mainos

Keskusta: Kataisen hallitusvallasta jää miljardien lasku

Oppositiopuolue keskusta on arvostellut voimakkaasti hallituksen kuntapolitiikkaa eduskunnan välikysymyskeskustelussa.

Keskustan Elsi Kataisen mukaan on huolestuttavaa, että kuntien päättäjät joutuvat vaikeassa taloustilanteessa käyttämään niin paljon aikaa turhiin kuntaliitosselvityksiin. Hänen mielestään on syytä kysyä, onko ylimääräinen tehtävä vaikuttanut jopa kuntien työllisyys- ja taloustilanteeseen.

Hallituksen valtakaudesta jää Elsi Kataisen mukaan pahimmillaan miljardien eurojen lasku.

– Viestit kunnista ovat pitkin vaalikautta kertoneet sekasorrosta ja kaiken kehittämisen pysähtymisestä, Elsi Katainen sanoi eduskunnassa.

Keskustalaiset moittivat hallitusta siitä, että sen poukkoilevat uudistukset ovat luoneet kuntiin epävarmuuden ilmapiirin.

Elsi Katainen oli opposition välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja. Välikysymyksen ovat allekirjoittaneet kaikki oppositioryhmät.

Koko opposition mielestä mahdollisten kuntaliitosten on tapahduttava vapaaehtoisesti.

– Kunta- ja sote-uudistukset ratkaistaan seuraavissa eduskuntavaaleissa, Elsi Katainen uskoi.

Kuntaministeri puolusti pakkoliitoksia

Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) on puolustanut eduskunnassa sitä, että kaupunkiseuduilla kunnat voidaan eräissä tilanteissa myös pakottaa liittymään yhteen.

– Ellei alueella löydy ratkaisuja ja ongelmat vain syvenevät, on hyvä että jollakulla on mahdollisuus myös näissä tilanteissa toimia, Virkkunen sanoi eduskunnan välikysymyskeskustelussa.

Tekeillä on lainmuutos, joka antaa tämän vallan valtioneuvostolle.

Virkkunen korosti, että hallitus tavoittelee onnistuneita kuntien yhdistämisiä ja siksi kunnille on nyt annettava aikaa hakea toimivia ratkaisuja.

Kuntaministeri muistutti, ettei mahdollisuus pakkoliitoksiin ole mikään uusi asia. Vuoteen 1993 asti valtiolla oli hyvinkin suuri valtuus määrätä kuntien yhdistymisestä myös vastoin valtuustojen tahtoa.

Virkkunen kertoi, että vuosina 1946-1977 tehtiin parikymmentä pakkoliitosta. Hän löysi historiasta aiheen letkauttaa välikysymyksen tekijöille.

– Keskusta tai aiemmin maalaisliitto istui joka ikisessä pakoliitoksen toteuttaneessa hallituksessa, Virkkunen sanoi.

Perussuomalaiset ihmettelivät ristiriitaisuuksia

Oppositiopuolue perussuomalaiset vaatii hallitusta selventämään kantaansa kaupunkiseutujen pakkoliitoksiin. Kansanedustaja Pirkko Mattila ihmetteli välikysymyskeskustelussa hallituksesta kuuluneita ristiriitaisia viestejä. Oppositio ei hänen mukaansa pakkoliitoksia kannata.

Tämä on jo viides kerta, kun oppositio tekee välikysymyksen kunta- tai sote-uudistuksista.

Mattila ihmettelikin, onko hallituksella korvat täynnä Brysselin sinisimpukoita, kun viesti ei kuulu.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.