Mainos

Keskusta selvittää pöytäkirjan vuotoa julkisuuteen

Keskustan puoluehallituksen työvaliokunta saa huomenna selvityksen työvaliokunnan Irak-papereita koskevan pöytäkirjan vuotamisesta julkisuuteen.

Puoluesihteeri Eero Lankia selvittää keskustan sisäisten tutkimusten tuloksia työvaliokunnalle, joka myös päättää mahdollisista seuraamuksista. STT:n saamien tietojen mukaan pöytäkirjan kulku julkisuuteen on voitu jäljittää, koska puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäen allekirjoittamaa paperia ei pantu jakeluun, vaan säilytysmappiin. Yksi työvaliokunnan poliitikkojäsen on sen jälkeen pyytänyt ja saanut kopion pöytäkirjasta.

Ilta-Sanomien haltuunsa saama, 7. maaliskuuta pidetyn kokouksen pöytäkirja on lisännyt Jäätteenmäen Irak-ahdinkoa, koska siinä hän viittaa hallussaan oleviin asiapapereihin, joiden lähteitä hän ei voi paljastaa. Jäätteenmäki on useaan kertaan vakuuttanut, että hänellä on ollut vain avustajien laatimia ns. briefing-papereita, ei ulkoministeriön salaiseksi julistamia papereita. Salaisilla papereilla tarkoitetaan asiakirjoja, jotka koskevat entisen pääministerin Paavo Lipposen ja Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin välisiä keskusteluja tai maan ulkoministeriön eri maiden diplomaateille helmikuussa järjestämää tiedotustilaisuutta.

Jäätteenmäki nosti molemmat asiat esille vaalien alla. Hän päätteli, että Yhdysvalloissa on arvioitu Suomen olevan mukana Irakin vastaisessa rintamassa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.