Mainos

Keskusta: Työttömyys alas ensi vaalikaudella

Keskusta aikoo ryhtyä taistelemaan työttömyyttä vastaan. Keskusta sanoo Hämeenlinnan puoluekokouksen kannanotossaan, että yhtenä tärkeimmistä vaalitavoitteista on työttömyyden raju vähentäminen.

Työttömyyden radikaali vähentäminen on Suomen keskustan mielestä seuraavan vaalikauden keskeisiä kysymyksiä. Keskustan mielestä seuraavan hallituksen ohjelmassa on sovittava toimintalinjasta, jolla lisätään työllisyyttä ja kannustetaan yrittäjyyttä.

Hämeenlinnassa tänään päättyvä keskustan puoluekokous arvostelee kannanotossaan jyrkästi Paavo Lipposen hallitusten yrityksiä työllisyyden parantamiseksi.

- Seitsemän vuoden talouskasvun aikaansaama työllisyyslisä on ollut hyvin vaatimaton mahdollisuuksiin nähden, kannanotossa sanotaan.

Verotuksessa keskusta haluaa muutoksia, joilla helpotetaan uusien työntekijöiden palkkaamista ja tuetaan yrittämistä sekä tuetaan myös asumista ja työn tekoa kasvukeskusten ulkopuolella. Tuloveron kevennykset keskusta antaisi pieni- ja keskituloisille.

Suomen alueellinen kehitys on opposition mielestä ajautunut hallitsemattomaan tilaan, se tapahtuu täysin markkinavoimien ehdoilla.

Keskustan tavoitepaperissa on myös pitkä lista viime vuosina tehtyjen leikkausten peruuttamisia ja etuuksien parannuksia. Listalta löytyvät mm. kansaneläkkeiden pohjaosan palauttaminen, pienimpien kansaneläkkeiden tasokorotus, alimman äitiyspäivärahan ja muiden vähimmäisetuuksien nostaminen, lapsilisien sitominen indeksiin, kotihoidon tuen palauttaminen leikkausta edeltävälle tasolle sekä opintotuen parantaminen.

Samoja asioita keskusta on pitänyt esillä tiuhaan eduskunnan keskusteluissa. Pääministeri Lipposen tapana on ollut kysyä, millä kaikki hyvät asiat rahoitetaan ja mikä on opposition tärkeysjärjestys, kun kaikkeen ei ole varaa.

Elintarvikkeiden verotus alemmas

Keskusta vaatii elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamista tulevan vaalikauden aikana eurooppalaiselle tasolle nykyisestä 17 prosentista. Keskustan puoluekokous hyväksyi tänään maaseutupoliittisen ohjelman, johon tämä tavoite sisältyy.

Pitkään valmistellussa ohjelmassa etsitään keinoja maaseudun elävänä ja asuttuna pitämiseen. Maaseutu määritellään omakotiasumiseksi luonnon keskellä. Keskustan näkemyksen mukaan kesämökkejä tulisi voida muuttaa ympärivuotisiksi asunnoiksi, kunhan jätevesien ja jätteen käsittely toteutetaan asianmukaisella tavalla. Kunnallisveroa pitäisi kantaa siten, että vero maksetaan koti- ja kesämökkikuntaan siinä suhteessa kuin niissä ajallisesti oleskellaan.

Myös maaseudulle olisi saatava modernit tietoliikenneyhteydet, jotka helpottaisivat etätyötä ja yritystoimintaa. Etätyötä tulisi muutenkin edistää verokäytäntöjen ja työelämän pelisääntöjen kautta sekä edistämällä maalle muuton mahdollisuuksia.

Keskusta haluaisi lisäksi poistaa kokonaan työmatkakulujen verovähennyksen ylärajan. Se lisäisi omalta osaltaan työvoiman liikkuvuutta. Ohjelmassa esitetään lisää määrärahoja yksityisteiden kunnossapitoon ja vaaditaan pientenkin kyläkoulujen pitämistä toiminnassa, jotta maaseudun henkinen vireys säilyisi.

EU-tuki yhtenäiseksi

Maatalouspolitiikassa keskusta pitää tavoitteena mm. helpottaa pienten tilojen oikeutta saada investointitukia. EU:n ns. vakavien vaikeuksien tukea koskevissa neuvotteluissa tulisi tavoitella yhtenäistä ja pitkäaikaista tukijärjestelmää.

Maatalouden ympäristötukiohjelman nimen keskusta muuttaisi ympäristönhoitokorvauksiksi. Ohjelmalle halutaan turvata pysyvä rahoitus. EU:n maitokiintiöjärjestelmää pidetään vastakin välttämättömänä Suomelle. Luomuviljelyalaa keskusta laajentaisi vähintään prosentilla vuodessa. Tavoitteeksi asetetaan se, että vuonna 2010 peltoalasta olisi luomulla 15 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.