Mainos

Keskusta vaatii helpotusta jätevesiasetukseen

Puoluekokous sanoi ei nais- ja miesparien adoptio-oikeudelle

Keskusta vaatii lievennystä maaseudulla suurta suuttumusta herättäneeseen haja-asutusalueiden jätevesiasetukseen. Puoluekokouksen mielestä nykyiset määräykset on poistettava taloilta, joiden jätevesien vaikutukset vesistöihin ovat minimaaliset ja jotka eivät sijaitse pohjavesialueilla. Kanta syntyi tiukan äänestyksen jälkeen.

Jätevesiasetus velvoittaa noin 300 000 asuintaloa uusimaan jätevesijärjestelmänsä ja koskettaa noin miljoonaa suomalaista. Asetus tuli voimaan 2004, mutta siinä on kymmenen vuoden siirtymäaika.

Useissa puoluekokousaloitteissa määräyksiä pidettiin kohtuuttomina ja suorastaan törkeinä. Jätevesijärjestelmän uusimisen huomautettiin maksavan vähintään 10 000 euroa kiinteistöltä, ja valtavan hankkeen hyötyjä pidettiin olemattomina.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki yritti puolustaa asetusta selvittämällä, että se antaa kunnille mahdollisuuksia joustaa asiassa. Kokousväki äänesti kuitenkin luvuin 360-314 määräysten muuttamisen puolesta. Tulos nostatti hallissa riemunhuudahduksia. Lehtomäki katsoi, että äänestystulos heijastaa niitä huolia, joita asiasta pitkin maata on ollut. Hänen mukaansa nyt on selvitettävä, miten puoluekokouksen ottama kanta suhtautuu nykylakiin ja -asetukseen.

Kokouksen päätteeksi pidetyssä lehdistötilaisuudessa hän kevensi, että eilen varapuheenjohtajalla oli luottamusta, mutta nyt ympäristöministerinä sitä ei ollutkaan.

Nais- ja miepareille lunta tupaan

Keskustan kenttä ei ollut puoluejohdon ohjailtavissa myöskään toisessa merkittävässä asiassa. Kokous torjui äänestyksessä adoptio-oikeuden samaa sukupuolta olevilta pareilta.

Täydellistä adoptio-oikeutta nais- ja miespareille vaati aloitteellaan Edistykselliset keskustanaiset. Puoluehallitus tuki vastauksessaan yhdistyksen aloitetta. Puoluekokouksen aloitevaliokunnassa adoptio-oikeus kuitenkin kaadettiin niukasti äänin 16-15.

Puheenjohtaja Matti Vanhanen yritti vedota vielä kokousedustajiin, jotta he voisivat asettua puoluehallituksen ottaman kannan taakse. Vetoomus ei kuitenkaan tehonnut.

Aloitteiden pohjalta tehdyt puoluekokouspäätökset velvoittavat puoluejohtoa. Kiusalliset päätökset tapaavat jäävät kuitenkin usein niin sanotusti "prosessiin".

Kemijärvi-linjalle tuki

Kemijärvi-liikkeen ja joidenkin puolueyhdistysten vaatimukset valtion omistajaohjauksen kiristämisestä Vanhanen onnistui sen sijaan taltuttamaan vaikeuksitta. Hän painotti kokousväelle, että kun suomalainen metsäteollisuus on suurissa ongelmitta, ei voida ryhtyä asettamaan ylimääräisiä velvoitteita yhdelle metsäyhtiölle eli Stora Ensolle.

Äänestyksessä puoluejohdon linja sai enemmistön tuen. Puoluekokousaloitteissa yritettiin ajaa myös kielteistä kantaa ydinvoiman lisärakentamiseen, mutta yritykset torjuttiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.