Mainos

Keskusta ylisti hallituksen saavutuksia

Sen sijaan oppositiopuolue kokoomusta kritisoitiin populismista ja uhopolitiikasta.

Keskustan eduskuntaryhmä on aloittanut tänään kesäkokouksessaan Raumalla budjettiesityksen ruotimisen tyytyväisenä hallituksen saavutuksiin. Pääministeri Matti Vanhasen mukaan hallituksen näytöt ovat niin vahvat, että oppositio joutuu lähtemään vaalivuoteen melko aseettomana. Se voi enintään yrittää rikkoa hallitusrintamaa.

Vanhanen arvioi, että vaaleissa saavutetaan paras tulos olemalla yhtenäisiä ja puolustamalla harjoitettua politiikkaa.

Keskustan kannalta merkittäviä esityksiä ovat Vanhasen mielestä eduskunnassa syyskaudella kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelaki, kotimaiseen energiaan liittyvät esitykset sekä perhevapaauudistus.

Budjettiesityksen suurimmat avoimet kysymykset keskiviikkona alkavan riihen alla ovat tutkimus- ja kehitysrahojen kasvattaminen sekä köyhyyspaketin sisältö.

Vanhanen sanoo vaalikeskustelun pääsevän vauhtiin vasta tammikuussa, koska syksy omistetaan paljolti Suomen puheenjohtajuudelle Euroopan unionissa. Hän uskoo, että kaikki oleelliset aiheet ehditään silti käsitellä kampanjassa.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli kiittelee erityisesti hallituksen talous-, yrittäjyys- ja työllisyyspolitiikkaa.

Sen sijaan oppositiopuolue kokoomuksen linjauksia Kalli kritisoi syyttäen sitä populismista ja uhopolitiikasta. Kalli ihmettelee, miten kokoomus voi vaatia perintöveron poistamista, vaikka se itse oli edellisessä hallituksessa sitä korottamassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.