Mainos

Keskustan Autio: En tiennyt vaalirahan olevan Nova Groupilta

MTV3:n vaalirahojen pimittämiseen yhdistämä Menestyvä Suomi -yhdistys loistaa poissaolollaan kansanedustajien vaalirahoitusilmoituksista.

Keskustan kansanedustajista vain Risto Autio mainitsee yhdistyksen ilmoituksessaan. Yhdistys on rahoittanut Aution kampanjaa 5 000 eurolla. MTV3:n mukaan kiinteistöpalvelukonserni Nova Group maksoi lähes 125 000 euroa keskustalaiselle Menestyvälle Suomelle.

Autio kertoo STT:lle, että Menestyvän Suomen vaaliraha luvattiin hänelle keskustan puoluetoimistosta. Asiaa hoiti Aution mukaan lähinnä Jarmo Korhonen.

Autio sanoo, ettei todellakaan tiennyt, että raha olisi peräisin Nova Groupilta. Hän ei tiedä, että muut ehdokkaat olisivat saaneet rahaa Menestyvältä Suomelta.

Vaalirahakohu alkoi Kallin möläytyksestä

Vaalirahakohu nousi julkisuuteen toukokuussa 2008, kun keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli kertoi tv-haastattelussa rikkoneensa vaalirahoituslakia. Hän sanoi, ettei ollut ilmoittanut vaalirahojensa lähteitä lain vaatimalla tavalla, koska lain noudattamatta jättämisestä ei saa rangaistusta.

Tämän jälkeen useiden kansanedustajien kampanjarahoituksen epäkohdat nousivat julkisuuteen ja kansanedustajat kiirehtivät täydentämään virheellisiä vaalirahoitusilmoituksiaan.

Viime kesän alussa julkisuuteen nousi myös Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys. Se oli tukenut suurten puolueiden ehdokkaita vuoden 2007 eduskuntavaaleissa lähes puolella miljoonalla eurolla.

Jupakassa Suomen maine maailman vähiten korruptoituneena maana kärsi.

Vaalirahoituslaki uusittiin tänä keväänä. Muun muassa ilmoitusvelvollisuutta tiukennettiin. Nyt lain rikkomisesta seuraa myös uhkasakko.

(MTV3-STT)

Katso Salla Vuorikosken juttu (Kymmenen uutiset 11.06.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.