Mainos

Keskustan johto: Hallitukselta puuttuu johtajuus

Keskustan johto haukkui hallituksen johtajuuden puutteesta eduskuntaryhmän kokouksessa. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen moittii suoraan pääministeri Jyrki Kataista.

–Kataisella ei ole enää suojanaan keskustalaista pääministeriä, joka antaisi tuulensuojaa. Katainen on itse pääministeri.

Puheenjohtaja Mari Kiviniemi kysyy, kuka hallitusta oikein johtaa vai johtaako kukaan. Tiilikaisen mukaan silmiinpistävää on hallituksen EU-politiikan hoito.

–Katainen on luovuttanut EU-politiikan hoidon Jutta Urpilaisen käsiin, Tiilikainen sanoo.

Vakuussekoilua keskustajohto pitää ennennäkemättömänä. Kiviniemi sanoo järkyttyneensä keskusteltuaan saksalaisen poliitikkotuttavansa kanssa.

–Rakentavasta EU:n kehittäjästä on tullut omaa oksaansa sahaava häirikkö, Kiviniemi sanoo ja jatkaa:

–Vakuusfarssilla hallitus on demareiden johdolla vienyt Suomen sinne, minne emme koskaan saisi joutua. Tässä me olemme nyt – todellisessa Impivaarassa, pussin pohjalla.

Hallituksen kuntapolitiikka haukuttiin keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa alimpaan kattilaan.

–Kysymyksessä on puhdas keskittämisen ideologia. Tämä hallitus lakkauttaa paitsi kaikki pienet kunnat myös monet kehyskunnat.

Kiviniemi uhkaa hallitusta kuntapolitiikasta välikysymyksellä.

Katso Matti Maunun raportti:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.