Mainos

Keskustan Leppä ei riemuitse maitorahoista: "Käsiraha tuli"

Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk) pitää EU:lta saatua 10,7 miljoonan maitotukea minimaalisena. Lepällä itsellään on 70 lehmää. 

– Olen tyytyväinen käsirahasta, joka tuli. Tämä kattaa vain suomalaisen maidontuottajan kuukauden tappiot. 

Lepän mukaan komission on nähtävä Venäjän tuontikiellon aiheuttama kokonaisuus ja mitä se merkitsee maitotiloilla.

– Suomalainen odottaa loppusuoritusta, Leppä täräyttää. 

Leppä vaatii hallitusta jatkamaan vuoropuhelua komission kanssa, jotta maidontuottajat saisivat lisää tukea. Tänään Brysselistä kantautui tietoja, että komissio suunnittelee jo uusia tukipäätöksiä hedelmä- ja vihannestuottajille.  Maatalousministeri Petteri Orpo (kok) ei luvannut tänään uutta tukipakettia suomalaisille. 

Venäjän kaupan tyrehtymisen vuoksi viljelijä menettää kuusi senttiä jokaiselta maitolitralta, Leppä laskee.

– Se on se fakta. 

Eu-tuen lisäksi jo aiemmin on päätetty kansallisesta kriisirahasta, jonka suuruus on yhteensä 22,5 miljoonaa euroa. Lisäksi elintarvikkeiden viennin edistämiseen on varattu 1,3 miljoonaa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.