Mainos

Keskustan Lohi: Männistön eropyyntö syynättävä tarkemmin

Keskustalainen perustuslakivaliokunnan jäsen Markus Lohi ehdottaa, että perustuslakivaliokunta punnitsee eroa pyytäneiden kansanedustajien eron syitä.  

Eduskunnan on määrä päättää ensi viikolla Lasse Männistön (kok.) ja Mari Kiviniemen (kesk.) ja vapauttamisesta edustajantoimesta.

Kiviniemi on valittu OECD:n apulaispääsihteeriksi ja Lasse Männistö Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Männistö toimii tehtävässä sosiaali- ja terveysministeriksi valitun Laura Rädyn viransijaisena vajaan vuoden ajan.

Lohi huomauttaa, että Männistön sijaisuus on hyvin lyhyt ja saattaa näyttää ulospäin poliittiselta nimityspeliltä.  

Eduskuntakäsittely ei Lohen mielestä voi perustua pelkkään poliittiseen harkintaan, vaan asiasta on hyvä saada perustuslakivaliokunnan tulkinta.  
Perustuslain mukaan ero voidaan myöntää, jos siihen on hyväksyttävä syy. Puhemiesneuvosto antaa asiasta lausuntonsa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.