Mainos

Keskustan ryhmänjohtajaksi valittu Kaikkonen: Uusi tehtävä parempi perheen kannalta

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valittu Antti Kaikkonen aikoo olla keskusteleva ja kuunteleva johtaja.

Keskustan puoluejohtoon valittiin paljon nuoria, ja nyt keskustaryhmän johtaja nuoreni selvästi.

Onko keskustan johdossa nuorennusleikkaus?

– Minä olen tämmöinen 42-vuotias nuori mies, että jos minut lasketaan nuorisosiipeen, niin sitten varmaankin on, sanoo Kaikkonen.

Kaikkonen jättää valinnan vuoksi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävän. Hänen mukaansa seuraaja valitaan todennäköisesti keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa torstaiaamuna. Kaikkonen arvioi, että hän kuitenkin hoitaa tehtävää käytännössä vielä kesän ajan.

Kaikkonen arvioi, että uusi tehtävä eduskuntaryhmän puheenjohtajana on perheen kannalta hyvä asia. Hän sanoo että työmäärä varmaankin kasvaa, mutta matkapäiviä tulee vähemmän kuin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.