Mainos

Ketjukolari tukki aamuliikenteen Helsingissä

Neljän auton ketjukolari tukki pahasti tien aamuruuhkassa Lahdenväylällä Helsingissä. Poliisin mukaan tie Helsingin suuntaan veti ajoittain kävelyvauhtia. Tie oli hetken aikaa myös täysin suljettu liikenteeltä.

Onnettomuus sattui Porvoonväylän liittymän kohdalla vähän ennen seitsemää. Paikalla olleen MTV3:n toimittajan mukaan vauhti alkoi hidastua jo Järvenpään kohdalla, Keravan kohdalla liikenne kulki jo kymmenen kilometrin tuntivauhtia.

Useat autot ajoivat kaistojen lisäksi penkan kautta.

Kukaan ei loukkaantunut kolarissa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.