Mainos

Ketkä ovat katujen rasisteja? Rebecka kertoo kokemuksistaan

Rebecka Holm on 18-vuotias tummaihoinen suomenruotsalainen. Hän muistaa yhä, millaista oli joutua tokaluokkalaisena ensimmäistä kertaa rasistisen hyökkäyksen kohteeksi. Tuo kerta on Rebeckan mielessä vieläkin se pahin kokemus.

– Olin bussissa matkalla kouluun. Vanhempi harmaapartainen mies haukkui minua neekeriksi ja apinaksi. En silloin edes osannut suomea enkä ymmärtänyt sanojen merkitystä. Muistan, että olin koko koulupäivän tosi hämmentynyt.

Rebeckan äiti on kantasuomalainen ja isä maahanmuuttaja. Lapsi on vihaisille huutelijoille helppo kohde.

– Tilanteita oli silloin paljon useammin, noin kahdesti kuukaudessa. Katuviha on vuosien mittaan vähentynyt, mutta se voi johtua myös siitä, että olen vanhempi enkä näiden ihmisten silmissä enää potentiaalinen uhri, Rebecka Holm pohtii. 

– Edelleen tulee tällaista, että joku mutisee jotain tai sanoo jotain ilkeää. Uhkailua tai huutoa en ole kohdannut enää pitkään aikaan. Tiedän, että sitäkin on olemassa, mutta se kohdistuu enemmän ikäisiini poikiin. 

"Lapsi on vihaisille huutelijoille helppo kohde."

Miehet vihamielisempiä

Rebecka Holmin kokemuksen mukaan miehet huutelevat rasistisia kommentteja naisia useammin.

– Tietysti on myös naisia, mutta miehiä selvästi enemmän.  He ovat usein syrjäytyneitä henkilöitä kuten aineiden käyttäjiä tai alkoholisteja. Yleensä ihmisiä,  jotka eivät ole samalla tavalla yhteiskunnassa kuin me muut. 

Rebecka uskoo, että rasisimi kumpuaa huutelijan omasta pahasta olosta.

– Halutaan löytää syntipukki. Suomen talous on huonossa kunnossa ja negatiiviset tunteet halutaan kohdistaa johonkin. 

Hyökkäys voi tapahtua missä vain ja milloin vain. Toinen asia on arkirasismi. Se saattaa tulla esiin esimerkiksi työhaastattelussa.

– Minulta on kysytty, mistä isäsi on kotoisin. Olen kertonut, että Somaliasta. Sen jälkeen heistä ei ole kuulunut, mutta on vaikea tulkita, johtuuko se isäni syntyperästä vai muusta syystä.

Rasismi tuo ulkopuolisuuden tunteen

Rasismin kohteeksi joutuminen tuo ulkopuolisuuden tunteen.

– Suomessa on paljon syrjäytyneitä maahanmuuttajanuoria, jotka ovat vain keskenään kaveriryhmissä eivätkä halua yhtään suomalaisuutta omaan maailmaansa. Se tulee siitä, että he eivät tunne itseään tervetulleiksi joissain tilanteissa.

– Se on tuttu tunne minullekin, vaikka äitini on kantasuomalainen ja puolet suvusta on kantasuomalaisia, suomenruotsalaisia, Rebecka sanoo.

– Monta kertaa on tullut tunne, että onko tämä tosiaan minun maani ja maa, jossa elän koko loppuelämäni.

Rauhallinen asenne paras

Rasismiin suhtautuminen on muuttunut vuosien varrella.

– Muistan, että järkytyin lapsena joka kerta todella pahasti. Itkin ja olin tosi hämmentynyt ja soitin äidille. Vähän vanhempana yläasteikäisenä otin sen asenteen, että yritin olla reagoimatta tilanteeseen. En vastannut ihmiselle mitään tai vastasin asiallisesti.

Rebecka Holmin mielestä maltti on edelleen valttia.

– Ei saa provosoitua. Ei kannata sanoa liikaa vastaan, sillä jos se toinen on aikuinen mies, niin ei se ole kovin turvallistakaan. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.