Mainos

Keva-vaikuttaja: Myös Sampsa Kataja vastuuseen palkkauspäätöksistä

Pitkään Kuntien eläkevakuutuksen Kevan sisäpiirissä vaikuttanut henkilö haluaa kohuttuja toimitusjohtajasopimuksia tehneet julkisuuteen.

Nimettömänä pysyttelevä Keva-vaikuttaja kummastelee, miksi toimitusjohtaja Merja Ailus on yksin vastaamassa asunto- ja autoetuuksiinsa sekä palkkaansa liittyviin kysymyksiin.

Tietolähde näkisi mielellään julkisuudessa Kevan hallituksen neljän vuoden takaisen puheenjohtajan, kokoomuksen Sampsa Katajan.

– Tunnen talon ja sen kulttuurin läpikotaisin. Minusta olisi kohtuullista kaikkien kannalta, että ratkaisuja tehneet asettautuisivat ratkaisujensa kanssa kasvotusten, lähde sanoo. – Jostakin syystä he ovat hiljaa.

"En puolusta Ailusta, mutta ei se ole hupsu, joka pyytää paljon vaan se, joka maksaa liikaa."

Keva-vaikuttajan mukaan julkisuudessa on syntynyt käsitys, että Ailus olisi itse tehnyt etuuspäätöksensä. Lähteen mukaan yhtiön hallituksen puheenjohtajan virkavastuulla ovat kaikki ne päätökset, jotka liittyvät toimitusjohtajan kanssa tehtyyn sopimukseen. Tähän sopimukseen liittyvät myös mahdolliset asunto- ja autoedut.

– Ailuksen ei pitäisi olla yksin vastaamassa näihin kysymyksiin, vaan sen hallituksen puheenjohtaja, jonka hallitus on asuntokaupat ja muut luontaisedut hyväksynyt. En puolusta Ailusta, mutta ei se ole hupsu, joka pyytää paljon vaan se, joka maksaa liikaa, vaikuttaja sanoo. 

Nykyinen hallitus ei tehnyt päätöksiä 

Nykyinen Kevan hallitus saa synninpäästön Keva-konkarilta. Nykyinen hallitus aloitti tämän vuoden alussa, joten sen puheenjohtaja Laura Räty ei ole ollut hyväksymässä nyt julkisuudessa käsiteltäviä etuuksia. Toki Räty joutuu nyt tekemään asiassa päätöksiä. 

Myrskynsilmässä kieppuva toimitusjohtaja Merja Ailus valittiin tehtäväänsä kahdenkymmenen hakijan joukosta vuonna 2009. Ailuksen valinnan löi lukkoon hallituksen silloinen puheenjohtaja Sampsa Kataja.

- Kevan valtuuskunta valitsi toimitusjohtajan, mutta hänen kanssaan tehdyn sopimuksen hyväksyi hallitus.

Sopimussisältö ei ole siten valtuuskunnan päätettävissä eikä se, miten sopimusta käytännössä sovelletaan. Se on hallituksen puheenjohtajan asia.

MTV Uutiset ei ole tänäänkään saanut Sampsa Katajalta kommenttia neljän vuoden takaisista sopimuskuvioista.

Kysymykseen, pitäisikö Merja Ailuksen erota tehtävistään, Keva-vaikuttaja ei halua vastata.

- En halua kommentoida. Se on tarpeetonta tässä tilanteessa, kun asiat ovat selvityksen alla, sisäpiiriläinen tyytyy toteamaan. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.