Mainos

Kevät edennyt Lappiin asti

Lapissa on tehty havaintoja monista kevätseurantalajeista, kuten peipoista ja nokkosperhosista. BirdLife Suomen mukaan kylmä sää voi hidastaa lintujen kevätmuuttoa.

Luonto-Liiton kevätseurannan mukaan kevät on edennyt ennätysvauhtia. Vaikka lumipeite vielä hallitsee maisemaa laajoilla alueilla, havaintoja kevätseurantalajeista on saatu jo hyvin pohjoisestakin.

Laulujoutsenia on nähty Kittilässä ja Muoniossa saakka. Rovaniemellä on puolestaan havaittu peippoja ja nokkosperhosia. Kiurut ja töyhtöhyypät ovat saapuneet jo Oulun korkeudelle.

Etelä- ja Keski-Suomessa kevät on ehtinyt pitkälle, ja näiltä alueilta on saatu runsaasti havaintoja monista kevätseurantalajeista.

Leskenlehdet kukkivat etelärannikolla runsaina, ja sinivuokkokin on nähty useilla paikkakunnilla maan lounaisosissa. Kevätkukista riippuvaisista perhosista on tullut satoja havaintoja, ja myös mantukimalaiset ovat heränneet. Muuttolinnuista muun muassa västäräkit, kurjet ja punakylkirastaat ovat saapuneet.

Lämpöennätykset näkyvät luonnossa

Maaliskuun lämpöennätykset näkyivät myös luonnossa, ja havaintoja tehtiin useista sellaisista lajeista, joiden tavallinen ilmestymisaika on vasta reilusti huhtikuun puolella.

Esimerkiksi ensimmäinen kukkiva valkovuokko sekä talvihorroksesta herännyt siili ja rupikonna on jo nähty. Nyt jännitetään, miten ennustettu sään viileneminen vaikuttaa kevätlajeihin.

Tämän vuoden teemalajeista, matelijoista ja sammakkoeläimistä, kyyt ja sisiliskot ovat ilmestyneet paistattelemaan päivää useilla paikkakunnilla. Pohjoisin kyyhavainto on tehty Oulaisissa. Etelämpänä myös muutama sammakko sekä yksi rupikonna ovat lähteneet liikkeelle

Luonto-Liiton valtakunnallisessa kevätseurannassa tarkkaillaan 44 kasvi- ja eläinlajin yleistymistä kevään aikana. Kuka tahansa voi seurata kevättä ja ilmoittaa havaintonsa Luonto-Liittoon internetissä, paperilomakkeella, sähköpostilla tai tekstiviestillä. Havainnot kerätään yhteistyössä Luonnontieteellisen keskusmuseon kanssa.

Kylmä sää voi pysäyttää lintujen kevätmuuton

Lintujen kevätmuutto saattaa pysähtyä kylmän sään vuoksi pääsiäisenä.

Lintujärjestö BirdLife Suomen mukaan sään kylmeneminen lykkää rastaiden saapumista, eikä hanhia tule takatalven aikana lisää Suomeen.

Maahamme on saapunut jo muutamia yksilöitä lajeista, joille takatalvi voi koitua kohtalokkaaksi. Sellaisia ovat esimerkiksi haarapääskyt.

Lintuharrastajat laskevat parhaillaan jo saapuneita muuttolintuja, jotka ovat pysähtyneet lepäämään tulvapelloille ja sulille järville. Pääsiäisen aikaan tarkkaillaan etenkin hanhien ja joutsenten levähdyspaikkoja. Aikaisen kevään vuoksi levähtäviä hanhia on havaittu normaalia enemmän.

Lintuja lasketaan ja seurataan tarkkaan, koska meneillään on kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden tietojen päivitys. Maailmasta on valittu noin 10 000 tärkeää lintualuetta, joista 96 sijaitsee Suomessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.