Mainos

Kevättodistuksia koululaisille kannustavassa hengessä

Kannustava ja perusteltu arviointi tukee Suomen Mielenterveysseuran mukaan lapsen ja nuoren kehitystä myönteisellä tavalla.

Näinä päivinä kootaan jälleen pienten ja suurempien koululaisten lukuvuoden työn tulokset todistuksiin. Mielenterveysseura haluaa kiinnittää lasten ja nuorten puolesta huomiota siihen, että ne aikuiset, jotka osallistuvat koululaisen työn arviointiin, muistaisivat koululain hengen arvioinnin kannustavuudesta. Lapset ja nuoret tarvitsevat kiitoksen tekemästään työstä ja oikeudenmukaisen ja rehellisen arvioinnin.

Koska koulu on lapsen tärkein arkiympäristö kodin lisäksi, pienimmätkin onnistumisen elämykset koulutyössä tukevat lapsen ja nuoren kehitystä - jopa arvaamattoman myönteisellä tavalla.

Arviointi edellyttää aina myös perustelut

Kevättodistusta tulkitaan kolmesta eri näkökulmasta: opettajan, oppilaan ja vanhemman. Se, millaisin numeerisin tai sanallisin arvosanoin lukuvuoden työ on todistukseen arvioitu, heijastuu koululaisen käsitykseen itsestään.

Arviointi edellyttää aina perustelut, tiedon siitä, miten ja mistä se muodostuu. Perustelemattomana arviointi voi johtaa lapsen ja nuoren kohdalla pettymykseen tai kokemukseen epäoikeudenmukaisuudesta. Se saattaa myös vaikeuttaa rentouttavan kesäloman aloittamista. Siksi onkin tärkeää, että lapsen ja nuoren arviointiin liittyviin kysymyksiin vastataan ja annetaan arvioinnille selkeät ja oikeudenmukaiset perustelut.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.