Mainos

Kevättulva jäämässä pelättyä vaisummaksi

Kevättulva näyttää tällä hetkellä jäävän pelättyä pienemmiksi ainakin Etelä-Suomessa. Vantaanjoen tulvahuipun odotetaan nousevan selvästi keskimääräistä tasoa korkeammalle, mutta ei kuitenkaan poikkeukselliselle tasolle.

Vantaanjoen virtaama on tällä hetkellä 130 kuutiota sekunnissa ja nousussa. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristönhoitoyksikön päällikön Kari Rantakokon mukaan tulvahuippua odotetaan parin päivän päästä. Lähipäivien sateet vaikuttavat siihen, jatkuuko tulvan nousu vielä loppuviikosta vai kääntyykö se vähitellen laskuun.

- Ennustettu tulvahuippu on tämän hetken näkemyksen mukaan suuruusluokkaa 150 kuutiota sekunnissa. Sateet saattavat nostaa sitä pikku hiljaa, mutta kesän 2004 tulvahuipun alle ollaan kuitenkin jäämässä. Tuolloin virtaama oli 175-180 kuutiota, Rantakokko arvioi.

Oulunkylässä vallitustöitä

Vantaanjoen perinteinen ongelmakohta on Oulunkylä. Siellä onkin jo ryhdytty valmistautumaan tulvan varalle.

- Siirtolapuutarha on ensimmäinen kohde, joka Vantaanjoessa saattaa kastua. Siellä pelastuslaitos ja Helsingin kaupunki varautuvat aloittamalla tänään vallitustyöt. Toinen paikka Vantaanjoen ongelmakohta on Vantaan alueella Pirttirannan asutusalue, Rantakokko toteaa.

Vantaanjoen valuma-alueella on vielä jonkin verran lunta jäljelllä, mutta ei niin suuria määriä, että tuhotulva uhkaisi. Pitkään jatkuva kaatosade on tosin voisi vielä muuttaa tilanteen.

- Pahin skenaario on se, että sadetta tulee reippaasti useita kymmeniä millimetrejä ja samaan aikaan on lämmintä, niin että loputkin lumet sulavat nopeasti. Kyllähän siitä ison tulvan saa ilman muuta aikaiseksi, Rantakokko visioi.

- Sellaista ei ole kuitenkaan tällä hetkellä ennusteiden mukaan näköpiirissä, Rantakokko rauhoittelee.

Katso Ville Juutilaisen juttu

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.