Mainos

Kevättulvat hellittävät, muutamilla alueilla vesi noussee vielä

Vesistöjen kevättulvat länsirannikon maakunnissa ovat monin paikoin hellittämässä.

Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjoella tulvatilanne on rauhoittunut. Pelastuslaitokselta kerrottiin, että yksi jääpato ohitti keskustan yön aikana, mutta se ei nostanut vettä rakennuksiin eivätkä ihmiset olleet vaarassa.

Pyhäjoella jouduttiin viikonloppuna evakuoimaan kymmeniä ihmisiä jääpadon aiheuttaman tulvan vuoksi. Nyt tilanne Pyhäjoella on vakaa.

Etelä-Pohjanmaalla Kyrönjoen pinta on laskussa, vaikka tulvavettä on alettu pumpata pengerrysalueelta takaisin jokeen. Ely-keskuksen mukaan vedenkorkeus Ilmajoen Nikkolan mittausasemalla saattaa laskea tulvarajan alle jo tänään.

Kuortaneenjärven pinta saattaa sen sijaan tämän viikon aikana nousta jopa puoli metriä ja ylittää tulvarajan.

Mustasaaren Tuovilassa Kyrönjoen puolelta tullutta tulvavettä kulkeutuu edelleen kohti Laihianjokea. Vettä on päässyt muutamiin taloihin ja paikallisteitä on poikki.

Satakunnassa Karvianjoen vesistön alaosissa veden ennustetaan vielä nousevan tällä viikolla. Vesi saattaa tällöin nousta rakennuksiin.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.