Mainos

KHO: Voikkaan vanhan sellutehtaan saa purkaa

UPM saa purkaa Voikkaan vanhan sellutehtaan. Korkein hallinto-oikeus katsoo, että tehtaan rakennustaiteellinen ja historiallinen suojeluarvo on jo menetetty, eikä sitä enää voi palauttaa.

KHO kumosi Kouvolan hallinto-oikeuden päätöksen, jolla purkaminen kiellettiin. Sitä ennen Kuusankosken rakennustarkastaja oli antanut luvan purkamiseen. Muun muassa museovirasto on halunnut säilyttää rakennuksen.

KHO teki paikalla katselmuksen kesäkuun alussa. Rakennus on erittäin huonokuntoinen. UPM:n mukaan jo siellä liikkuminen on riskialtista.

Kymijoen rannalla sijaitseva sellutehdas on ollut pitkään käyttämättömänä. Se on peräisin 1900-luvun alusta. Rakennus suojeltiin asemakaavalla 1990-luvun puolivälissä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.