Mainos

Kierrätysmetallista on moneksi

Lasin ja paperin kierrätys on tuttua useimmille kuluttajille. Monille saattaa sen sijaan olla uutta, että ruostumattomasta teräksestä valmistetut vanhat kattilat ja aterimet tai alumiiniset paistinpannut voivat kierrätyksen jälkeen jatkaa "elämäänsä" mitä moninaisimmissa muodoissa.

Teräskattiloista ja alumiinipaistinpannuista valmistetaan mm. valukomponentteja ajoneuvo-, metalli- ja elektroniikkateollisuudelle. Aterimista kierrätetty metalli saattaa päätyä uudelleen ruokailuvälineisiin, pesukoneisiin tai autoihin. Alumiini puolestaan soveltuu esimerkiksi kännykän tietoliikenneverkon komponenteiksi. Heinolassa sijaitseva Kuusakoski Oy on yksi maailman suurimpia kierrätysmetallin jalostajia. Yhtiö kierrättää vuosittain 2 miljoonaa tonnia metalleja.

Valmiit kierrätysraaka-aineet toimitetaan ympäri maailmaa eri teollisuusalojen käyttöön. Asiakkaina ovat mm. kotimaan ja Kiinan terästeollisuus. Maailmanmarkkinoilla olevasta metallista noin puolet on kierrätettyä. Pienmetallin keräyspisteitä ei tällä haavaa ole kaikkien kuluttajien lähistöllä. Hackmanin vuonna 2002 järjestämässä kampanjassa palautui jälleenmyyjille 15000 kiloa paistinpannuja, kattiloita ja aterimia. Viime vuonna määrä oli jo yli 55000 kiloa.

Nyt kierrätys järjestetään viidennen kerran. Monet kierrätykseen tuodut paistinpannut ovat palvelleet jo kymmenen vuotta ja kattiloissa on ollut myös sellaisia, joiden valmistus on lopetettu vuosikymmeniä sitten. Vanhimmilla kierrätysaterimilla on aterioitu jo 1920-luvulla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.