Mainos

Kiikoisissa bakteerivaara juomavedessä

Satakuntalaisen Kiikoisten kunnan asukkaita kehotetaan keittämään juomavetensä bakteerivaaran vuoksi. Terveysviranomaiset antoivat keittokehotuksen tänään, kun vesijohtoverkostosta löytyi koliformisia bakteereja.

-Vielä ei ole varmaa, ovatko bakteerit suolistoperäisiä E.coli-bakteereja vai pintavesistä tulevia kolibakteereja, jotka ovat vaarattomia, sanoo kunnan terveysvalvonnan johtaja Risto Ekonen.

Bakteereita löytyi vesilaitoksen lähistöltä ja kahdesta muusta kohdasta. Se, ovatko ne taudinaiheuttajia, selviää Ekosen mukaan huomenna.

Kiikoisten Sarvanniemen vesilaitos otettiin tänään pois käytöstä. Vettä saadaan 1300 asukkaan Kiikoisiin Kankaanpään vesilaitokselta. Lisäksi paikallisella ABC-huoltoasemalla on vedenjakelu.

Ekosen mukaan Kiikoisissa ei ole viime päivinä havaittu vatsatautiepidemiaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.