Mainos

Kiinalaisten yöpymiset Suomessa lisääntyneet taas

Kiinalaismatkailijoiden yöpymiset Suomessa lisääntyvät tänäkin vuonna reilusti.

Viime vuonna kiinalaisturistien yöpymisten määrä kasvoi edellisvuodesta 40 prosenttia noin 210 000:een. Jo kuluvan vuoden alkupuolella kasvu on ollut 30 prosentin luokkaa, mutta kesäsesongin odotetaan vielä nostavan koko vuoden kasvulukua, kerrotaan Visit Finlandista.

Viime vuonna kiinalaisturistit toivat Suomeen jo 132 miljoonaa euroa. Kiinalaiset ja japanilaiset matkailijat käyttivät Suomessa viime vuonna eniten rahaa matkapäivää kohden.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.