Mainos

Kiinteistövero jää maksamatta puolelta miljoonalta suomalaiselta – viivästysmaksut yli 3 miljoonaa

Oletko maksanut kiinteistöveron? Onko maksulappu hukassa? Sinulla on kaksi päivää aikaa hakea uusi ja välttää viivästysmaksut, joita maksettiin viime vuonna huikeat 3,1 miljoonaa euroa.

Kiinteistöveron viimeinen maksupäivä on syyskuun alussa, mutta silti vasta 268 000 asiakasta noin lähes 2,1 miljoonasta on maksanut kiinteistöveronsa tähän mennessä.

Viime vuonna noin 620 000 suomalaista jätti maksamatta kiinteistöveronsa ajallaan, ja verohallinto joutui karhuamaan veroja jälkikäteen.

Verohallinnon viestintäjohtaja Mikko Mattinen arvioi, että maksumuistutuksen saavia ei ole ainakaan vähempää kuin viime vuonna. 

– Lähtö on ollut hidas ja maksuja on tullut hitaammin kuin viime vuonna. 

Suurin syy maksamattomuuteen on se, että ihmiset unohtavat maaliskuussa tulleet kiinteistöverolaskut tai ovat hukanneet laskupaperinsa. 

– Vuosittain saamme kymmeniätuhansia soittoja asiakkailta, jotka pyytävät uusia verolappuja tai laskun tietoja, Mattinen kertoo. 

Näin vältyt viivästysmaksuilta

Mikäli asiakas unohtaa maksaa kiinteistöveronsa, alkaa maksusta kertyä heti normaalia viivästyskorkoa. Kiinteistövero aiheuttaakin suomalaisille miljoonien seuraamukset.

Viime vuonna suomalaiset maksoivat viivästyskorkoja yhteensä 3,1 miljoonaa euroa. 

Perimisprosessi maksaa myös valtiolle. Myöhästymisestä koitui kustannuksia Verohallinnolle viime vuonna 199 000 euroa.

Verohallinnon viestintäjohtaja Mikko Mattinen suositteleekin kiinteistöverolappunsa hukanneille e-laskun tilaamista. Tilaamisella on kuitenkin kiire, sillä viimeistään huomiseen perjantaihin mennessä esimerkiksi asiakkaan verkkopankista tilatut e-laskut ehtivät ennen eräpäivää. 

E-laskun tilaamiseen ei tarvita alkuperäisessä laskussa olleita tietoja. Tilaamalla e-laskun asiakas saa seuraavienkin vuosien laskut automaattisesti e-laskuina.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.