Mainos

Kiire vaivaa töissä entistä useampaa

Tutkimuksen mukaan työssäkäyvien stressioireet ovat kuitenkin vähentyneet. Lisäksi 40 prosenttia kertoo olevansa innostunut työstään.

Kiire vaivaa suomalaisia töissä. Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan jo puolet työssäkäyvistä joutuu usein kiirehtimään, jotta saa työnsä tehtyä. Kiire on kasvanut varsinkin sosiaali- ja terveysalalla.

Kovin kiire on majoitus- ja ravitsemusalalla sekä rahoitusalalla. Edellisen kerran kiireestä kysyttiin Työterveyslaitoksen tutkimuksessa kolme vuotta sitten. Uusi Työ ja terveys -tutkimus julkistettiin tänään Helsingissä.

Kiire näkyy käytännössä myös siten, että lähes puolet työssäkäyvistä joutuu usein keskeyttämään meneillään olevan työnsä väliin tulevien asioiden takia.

Tutkimusprofessori Kari Lindströmin mukaan kiireestä huolimatta 40 prosenttia työssäkäyvistä on innostunut työstään. Innostuneimpia ovat yrittäjät, hoito-, palvelu- ja myyntityöntekijät sekä johtajat ja ylimmät virkamiehet.

Vaikka kiire onkin lisääntynyt, työssäkäyvien stressioireet ovat kuitenkin vähentyneet tasaisesti vuodesta 1997. Nyt joka kymmenennellä on paljon stressiä. Stressistä kärsivät erityisesti virkamiehet, opettajat, johtajat ja erityisasiantuntijat.

Stressioireiden vähentymistä saattaa Lindströmin mielestä selittää se, että yhä useampi työntekijä tekee töitään tiimeissä tai ryhmissä.

Töissä aiempaa kivempaa

- Työilmapiiriä kartoitetaan ja työyhteisöjä kehitetään työpaikoilla aiempaa enemmän. Työilmapiiri onkin kohentunut, mikä näkyy esimerkiksi kireyden tunteen ja ristiriitatilanteiden vähenemisenä, Lindström sanoo.

Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla tehdään eniten tiimityötä ja lisäksi työtoverit tukevat toisiaan enemmän kuin muualla. Teollisuudessa taas ilmapiiri on jännittyneempi ja tavoitteet ovat epäselvempiä kuin muissa paikoissa eikä tieto kulje hyvin.

Paras ilmapiiri oli alle kymmenen hengen työpaikoilla. Työntekijöiden mielestä niissä myös pomot olivat oikein kiinnostuneita henkilöstön hyvinvoinnista.

Valtaosa työssäkäyvistä on sitä mieltä, että työkaverien välit ovat hyvät.

Kiusaaminen voi jatkua pitkään

Henkisestä väkivallasta työpaikalla kärsii viisi prosenttia ja se kohdistuu enemmän naisiin kuin miehiin. Eniten henkistä väkivaltaa on kunnissa.

- Vaikka luku on pieni, näissä tapauksissa tilanne on vakava ja henkilön kiusaaminen, sortaminen tai loukkaava kohtelu on jatkunut pitkään, Lindström kuvailee.

Fyysisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi ilmoittaa joutuneensa viisi prosenttia vastaajista. Ongelma on suurin sosiaali- ja terveysalalla.

Työ rasittaa henkisesti joka kolmatta työntekijää. Naisten ja miesten välillä ei ole juuri eroa. Sen sijaan miehet voivat vaikuttaa enemmän omaan työhönsä kuin naiset.

- Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön auttavat hallitsemaan työn kuormittavuutta, todetaan tutkimuksessa.

Työterveyslaitoksen tutkimuksessa haastateltiin viime keväänä puhelimitse 3122 työikäistä eli 25-64-vuotiasta. Työ ja terveys -tutkimus toistetaan kolmen vuoden välein, ensimmäinen tutkimus tehtiin vuonna 1997.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.