Mainos

Kiista Guantanamo-vangeista jatkuu

Ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan Guantanamo-vangit eivät aiheuttaisi turvallisuusuhkaa Suomessa. Stubbin mukaan Suomi aikoo harkita vankien ottamista tapauskohtaisesti, mutta vasta sen jälkeen kun EU:n kanta asiaan on selvä.

Vankien kohtalosta keskustellaan huomenna alkavassa EU:n ulkoministerikokouksessa.

Kun Guantánamon pahamaineinen vankileiri suljetaan Barack Obaman käskystä, 250 vangille pitäisi löytää paikka, jonne mennä seuraavaksi. Kaikki eivät voi palata kotimaahansa mutta eivät myöskään tunne oloaan turvalliseksi Yhdysvalloissa karujen kokemusten jälkeen.

EU-maissa onkin nyt käynnissä kädenvääntö, voisivatko Euroopan maat olla nyt auttajan roolissa ja vastaanottaa vankeja esimerkiksi pakolaisina.

Suomella ei ole vielä virallista kantaa.

Ulkoministeri myönteisellä linjalla

- Me tarkastelemme tätä ihan tapauskohtaisesti. Mitään varsinaista pyyntöä USA:n puolelta ei ole tullut.

Vaikka pyyntöä ei ole vielä kuulunut, on vankien kohtalo synnyttänyt jo suuren väittelyn Suomessakin.

Muun muassa vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto ja ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet Suomelta vankien vastaaottamista. Perussuomalaisten riveissä on puolestaan vastahakoisuutta.

Ulkoministeri tuntuu olevan enemmän myönteisellä linjalla.

- Voin todeta, että argumentit jotka Haavisto esitti tänään Helsingin Sanomissa, olivat minusta erittäin hyviä, Stubb kehuu.

- Me Suomessa tarkastelemme tätä oikeastaan humanitäärisestä, inhimillisestä sekä ihmisoikeusnäkökulmasta. Jos tarvetta jollekin pakolaistyyppiselle tilanteelle on, niin silloin me olemme varmasti valmiita auttamaan.

Turvallisuusuhat päällimmäinen huoli

Stubb osallistuu huomenna alkavaan EU:n ulkoministerikokoukseen, jossa tarkastellaan vankien tuloa EU-maihin.

Tarkoitus on löytää unioinille yhteinen kanta vankiasiassa, mikä voi tosin jäädä vain haaveeksi. Ainakin Espanja, Portugali ja Ranska suhtautuvat myönteisesti. Kielteisellä kannalla ovat puolestaan Ruotsi, Itävalta ja Hollanti.

Vastustajat niin Suomessa kuin muissakin EU-maissa ovat vedonneet muun muassa siihen, että terrorismista epäillyt vangit voisivat tuoda tullessaan turvallisuusuhkia.

- Tietysti huono puoli voi potentiaalisesti olla turvallisuus, mutta kyllä meillä turvallisuuspoliisi on sen verran kokenut näissäkin asioissa, että me katsomme nämä asiat tapauskohtaisesti ja tämä jälkeen vasta etenemme, Stubb muotoilee.

EU-maat harkitsevat tiettävästi 60 Guantanamo-vangin ottamista.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.