Mainos

Kiista syvenee: Osa paikallisyhdistysten puheenjohtajista Väätäisen taakse

Kädenvääntö perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtajan paikalta syrjäytetyn kansanedustaja Juha Väätäisen asemasta on saanut uuden käänteen, kun joukko paikallisyhdistysten vetäjiä asettui tänään tukemaan häntä.

Viisi paikallisyhdistyksen puheenjohtajaa yhdeksästä vahvisti tiedotteessa ilmoittaneensa puoluehallitukselle Väätäisen tilalle valitun Arto Välikankaan asiattomasta toiminnasta.

Muun muassa Etelä-Helsingin perussuomalaisten puheenjohtaja Helena Kantola totesi MTV3 Uutisille, että Väätäisen erottamisessa on menty asioiden edelle.

– Olemme tarkkoja hyvän yhdistystavan, sääntöjen ja puoluehallituksen ohjeiden mukaisesta toiminnasta sekä noudattamisesta. Tällaista toimintaa emme voi hyväksyä.

Välikangas valittiin Helsingin piirihallituksen puheenjohtajaksi ylimääräisessä piirikokouksessa kolmisen viikkoa sitten, kun Väätäinen oli samassa kokouksessa erottu puheenjohtajan paikalta. Väätäinen oli tuolloin lomalla.

Välikangas toimi aiemmin piirihallituksen varapuheenjohtajana. Julkisuudessa hän on kertonut Väätäisen erottamisen syyksi luottamuspulan. Helsingin Sanomat uutisoi, että potkujen syynä olivat johtamistavat. Väätäinen erotettiin äänin 8–1.

Erottamisesta raivostunut Väätäinen puolestaan on todennut medialle, että päätös on tehty laittomissa kokouksissa.

Perussuomalaisten puoluehallitus käsittelee jupakkaa perjantaina.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.