Mainos

Kiistellystä jätevesilaista päätetään tänään

Hallitus päättää jätevesilain muutoksista tänään.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki on esittänyt lievennyksiä haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyyn.

Lehtomäki esittää, että yli 68-vuotiaat, kunnan vakituiset asukkaat vapautettaisiin jätevesien käsittelystä.

Lisäksi ministeri haluaa kahden vuoden pidennyksen jätevesiasetuksen siirtymäaikaan, vuoden 2015 loppuun saakka.

Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.

(MTV3)

Katso asiantuntija Risto Saarisen haastattelu: (Huomenta Suomi 23.9.2010)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.