Mainos

Kiistely ay-jäsenmaksuista jatkuu

Ammattiliittojen maksamat muhkeat vaalituet nostivat kiistan ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta. Keskustan veroasiantuntija Mika Lintilä vaatii nyt, että jäsenmaksujen verovähennysoikeus selvitetään perin juurin.

Kyse on merkittävästä summasta: toissa vuonna vähennyskelpoiset jäsenmaksut tiputtivat valtion verotuloja yli 200 miljoonaa euroa. Verotuen osuus ay-jäsenmaksuista on 40%. Asia koskee isoa joukkoa suomalaisista. Keskimääräinen vähennys oli 275 euroa henkilöä kohti.

Kemianliiton puheenjohtaja ja SDP:n puoluehallituksen jäsen Timo Vallittu myöntää, että rivijäsenet saattoivat yllättyä liittojen muhkeista tukipoteista vasemmistopuolueille.

Vallittu kuitenkin uskoo, että rahakohusta huolimatta ammattiliitot jatkavat tukeaan SDP:lle ja vasemmistoliitolle.

Ongelma kiteytyy siihen, että ay-liikkeen jäsenmaksut voidaan vähentää verotuksessa eli viime kädessä veronmaksajat osallistuvat nyt myös puolueiden rahoittamiseen, halusivat tai eivät.

Lintilän mukaan jäsenmaksuissa työttömyysvakuutuksen pitää säilyä jatkossakin verovähennyskelpoisena. Muutoin ay-, työnantaja ja maatalousyrittäjien jäsenmaksujen verovähennysoikeus pitäisi saada ajan tasalle.

Vallittu ei kuitenkaan usko, että jäsenmaksujen verovähennysoikeutta ryhdytään kiristämään.

Katso Eeva Lehtimäen juttu (Kymmenen uutiset 14.8.2009)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.