Mainos

Kiljunen Valko-Venäjältä: "Näin kuinka syyttömiä piestiin pahoin"

Etyjin erityislähettilään, kansanedustaja Kimmo Kiljusen (sd.) mukaan Valko-Venäjä ei tule saamaan kiitoksia siitä, miten eiliset presidentinvaalit järjestettiin.

Esimerkiksi ääntenlaskussa ilmeni monenlaisia rikkeitä, kertoo vaalitarkkailijana toiminut Kiljunen.

- Olemme havainneet useillakin äänestyspaikoilla selkeitä rikkeitä

Kiljunen on myös pöyristynyt väkivallasta, jolla rauhanomainen mielenosoitus tukahdutettiin Minskissä.

- Itse olin paikalla ja näin kaiken paljain silmin. Valko-Venäjällä on vielä pitkä tie kuljettavana, jos se aikoo täyttää ne kriteerit, jotka demokraattisille vaaleille asetetaan.

Kiljunen kertoo, että mielenosoitus sujui aivan rauhallisesti, kunnes poliisit tulivat paikalle ja rupesivat hajoittamaan sitä.

- Poliisi lopetti mielenosoituksen aivan avoimella väkivallalla. Näin tori tyjennettiin. Siinä selkeästi näki, että poliisi oli ylimitoittanut toimintatapansa ja itsekin näin aivan vierestä, kuinka syyttömiä ihmisiä piestiin pahoin.

Minskin keskusta on rauhoittunut, eikä Kiljunen usko, että protestit jatkuvat. Vallankumoustakaan ei ole näköpiirissä, sillä Valko-Venäjän oppositio on hajanainen ja heikko.

Kiljunen raportoi vaaleista Etyjin puheenjohtajamaalle Kazakstanille. Kiljusen mukaan väkivaltaisuuksien vuoksi on vaikea nähdä, että EU:n ja Valko-Venäjän suhde lähiaikoina tiivistyisi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.