Mainos

Kimmo Kiljunen Vantaan äänestysprosentista: Järkyttävää

Pitkäaikainen Vantaan kaupunginvaltuutettu Kimmo Kiljunen (sd) kuvailee kaupungin äänestysprosentin alhaisuutta "järkyttäväksi tosiasiaksi".

Kuntavaaleissa Vantaalla äänesti vain 51 prosenttia kaikista äänioikeutetuista. Matalimmiksi luvut jäivät muun muassa Nissasin, Otavan ja Pakkalan äänestysalueilla, joissa uurnille vaivautui 37–39 prosenttia äänioikeutetuista.

– Äänestysaktiivisuus jakautuu täällä täydellisen systemaattisesti. Omakoti- ja rivitaloalueilla ihmiset äänestävät ahkerasti porvareita, mutta kerrostaloalueilla aktiivisuus jo putoaa ja kaupungin vuokrataloalueilla se vajoaa 20–30 prosenttiin, Kiljunen sanoo.

– Näillä vuokrataloalueilla on paljon esimerkiksi maahanmuuttajia ja matalatuloisia, ja he eivät vain äänestä.

Juurettomuus vaivaa

Kiljunen arvioi, että osasyy Vantaan matalaan äänestysaktiivisuuteen on se, että kunta on monelle sisäänmuuttoalue.

– Tänne tullaan vaikka ulkomailta ja maaseudulta ensin, ennen kuin jatketaan matkaa jonnekin muualle. Ihmiset ovat täällä juurettomia.

Kiljusen mukaan myös vantaalaisten identiteetti on pahasti hakusessa

– Se on todella turhauttavaa, kun ei ole sellaista oloa, että tämä on meidän kaupunki ja meidän juttu.

Kiljunen kertoo, että valtuusto on yrittänyt aktivoida ihmisiä alueella monin eri tavoin.

Nytkin vaalien alla Vantaalle pystytettiin soppatykki, jonka luokse kerääntyneitä yritettiin keskustelemalla saada kiinnostumaan kuntapolitiikasta ja -vaaleista.

– Samat naamat näissä tapahtumissa aina käyvät ja syövät nälkäänsä. En tiedä, ovatko he silti äänestäneet. Ei tällainen toiminta kuitenkaan taida aktivoida, Kiljunen harmittelee.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.