Mainos

Kipua, häpeää, pettymyksiä - näinkin voi käydä kauneushoitolassa

Internetin keskustelupalstoilla ei tarvitse kauaa surffailla, kun käy jo selväksi, että monella meistä käynti kauneushoitolassa tai kosmetologilla ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan.

Olo rajuotteisen hoitajan käsittelyn jälkeen voi olla kaikkea muuta kuin hehkeä, palvelu ei ole vastannut kuvausta ja onpa hoidon jälkiä saanut hoidattaa jopa lääkärillä.

Ja vaikka hoito ei olisi vammoja aiheuttanut, voi olo olla petetty ja huijattu, kun rahat ovat menneet kankkulan kaivoon.

Alla olevat lainaukset on poimittu Suomi24:n, Ellit Plazan ja Puskaradion keskusteluketjuista.

Kipua ja vammoja

Yksi pahimmista asioista, mitä kauneushoidossa voi käydä, on kokea kipua ja häpeää. Yleensä hoitolaan kun mennään rentoutumisen ja virkistäytymisen vuoksi.

Jotenkin tää naikkonen onnistu tiputtaa ripsiliimaa mun silmään kesken laiton. Nyt jälkeen päin asiaan perehtyneenä tajusin, että silmiäni ei ollut suojattu kunnolla. Seuraavana päivänä riemu sit alkoi kun silmäluomet poltteli ja vasen silmä johon liimaa oli mennyt oli tulipunainen ja kipeä. --- Ripsien poisto tehtiin myös todella huonosti. Silmiä ei suojattu mitenkään ja myös poisto ainetta joutui silmääni. --- Puolet hinnasta luvattiin palauttaa. Nyt olen vienyt asian kuluttajavirastolle ja lääkäriin oon menossa näyttään tulehtunutta silmää, ripsihoidon tilannut asiakas kertoo Suomi24:ssä.

Kivulias hoito jää kirvelemään, vaikka epämukava olo olisikin ohimenevää.

Jo alussa tuntui ettei kosmetologi (tai mikä sitten olikaan) osannut hommaansa. Permanenttiainetta meni silmiini ja voin kertoa että SE KIRVELI --- Sitten hän otti permisaineen pois ja laittoi jotain toista ainetta, SITÄKIN MENI SILMÄÄN. --- Kun katsoin peiliin toimenpiteen jälkeen, olin hyvin pettynyt!--- pari ripseä oli noussut millin verran ja ripsiä oli lähtenyt jonkin verran, kertoo eräs ripsipidennyksen ja -permanentin ottanut asiakas Suomi24-keskustelupalstalla.

Huono kokemus saattaa johtaa siihen, että iho-ongelmia ei uskalleta käydä hoitamassa, vaikka syytä olisikin. Näin kertoo eräs asiakas Plaza-keskusteluketjussa.

Itselläni on epäpuhdas iho, joten aihetta olisi käydä puhdistamassa se säännöllisesti. Mutta ongelmana onkin se, että kävin muutamia vuosia sitten puhdistuksissa, ja tuntui että iho näytti vaan kahta kaameammalta hoidon jälkeen.

Voiko tätä vielä perua?

Edulliset tarjoukset ovat houkuttaneet tilaamaan lahjakortin liikkeeseen tai taskussa voi poltella kalliskin hoitolakortti. Joskus asiakkaalle voi tulla kuitenkin jo kauneushoitolan ovella tunne, että kannattaako tänne astua.

Oli epämiellyttävä kokemus ihonpuhdistuksesta; likaisen näköistä, myyjä yritti väkisin myydä voiteita ja myyjällä karvoja työtakissa, kertoo eräs Puskaradio-sivustolla.

Jos kauneushoitola näyttää epäsiistiltä tai hoitaja on töykeä, on asiakkaalla vielä mahdollisuus kääntyä kannoillaan. Mutta entäs kun hoito on jo tehty ja lopputulos on kamala?

Laitosta on nyt 1,5 viikkoa ja ylähuuli on edelleen älyttömän turpea, ankkamainen ja poikaystävänikin mielestä todella luonnoton, eräs huuliaan täydentänyt nainen kertoo Suomi 24-keskustelupalstalla.

Väri ei kuitenkaan meinannut tarttua ja silmän rajauksista tuli epätasaiset. Ramppasin pigmentoinneissa monet kerrat ja rahaa paloi. Lopputulokseen en ollut lainkaan tyytyväinen. Huulten rajaukset näyttivät sellaisenaan typeriltä. Lopputuloksena oli se, että jouduin käyttämään huulipunaa joka päivä vain peittääkseni hassut rajat, pigmentointeja kokeillut nainen kertoo Suomi24:ssa.

Rahat hukkaan

Ihan kiva palvelu, ei mikään kivulias hoito, ei kummempia jälkiseurauksia... mutta ei myöskään mitään tuloksia eikä hyvää oloa. Joskus kauneushoito voi tuntua turhaakin turhemmalta - ja maksaa helposti kymmeniä euroja.

Likka pisti minut höyrytyskoneeseen ja lähti taas jonnekin. Itse ihonpuhdistus kesti valehtelematta alle 5 minuuttia. Tämän jälkeen hän pisti minulle kaksi eri naamioita naamaan ja jätti koko ajaksi makaamaan itsekseni tuoliin kuuntelemaan rentoutusmusiikkia. Ja sitten koko 60 euron hoito olikin jo ohi! Koko hoito sisältäen itse täyttämäni kaavakkeen kesti 40 minuuttia. Tästä ajasta kosmetologi teki töitä ihoni kanssa kymmenen minuuttia, kertoo eräs asiakas Suomi24-palstalla.

Kuumakivihieronta oli todella omituinen, eikä hoito millään tavalla vastannut odotuksia. Lähinnä hieroja levitteli vartalolleni voidetta. Kiviä käytettiin HYVIN vähän aikaa, toinen pettynyt asiakas tilittää Puskaradio-sivustolla.

Jotkut hoidot perustuvat tieteelliseen näyttöön, toiset uskomuksiin. Ystävällinen palvelu saa monet luottamaan "luvattuun lopputulokseen", vaikka mittanauha tai peili kertoisi muuta.

Itse hairahdin ostamaan lahjakortin ultraääni rasvanpoistoon. Kävin siellä 5-6 kertaa ja joka kerta ystävällinen, mukava vanhempi naishenkilö muisti kehua että kuinka hienosti vatsa on alkanut kiinteytymään. Minä uskoin ja uskoin (hölmö!!!) että jotain oikeasti alkaa tapahtumaan. Ennen viimeistä käyntikertaa päätin etten mene enää jos ei mittanauha ala näyttämään muutoksia. Täti jo hädissään lupaili ilmaisia lisähoitoja aineenvaihduntaan vaikka samaan tahtiin takoi valheita päähäni, nainen kertoo Suomi24:ssa.

Millaisia kokemuksia sinulla on kauneushoidoista? Kerro tarinasi sähköpostilla osoitteeseen uutiset(at)mtv3.fi tai osallistu keskusteluun MTV3 Uutisten Facebook-sivuilla!

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.