Mainos

Tältä vuodelta odotetaan parempaa tulosta – kireä kilpailu rasitti Atriaa

Lihakonserni Atrian liiketulos ilman kertaeriä laski loka-joulukuussa 13,8 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 17 miljoonaa.

Liikevaihto laski hieman 351 miljoonaan euroon. Koko konsernin liikevaihdon laskuun vaikuttivat yhtiön mukaan Falbygdens-juustoliiketoiminnan myynti, ruplan heikkeneminen ja kaupan kireä kilpailutilanne.

 Suomessa joulusesonki onnistui hyvin, ja Atria Suomen liikevaihto kasvoi hieman. Vähittäiskaupan kireä hintakilpailu ja vaikea kansainvälinen lihamarkkinatilanne painoivat kuitenkin liikevoiton kehitystä, Atria kertoi tiedotteessaan.

 Atria-konserni toimii Suomen lisäksi Skandinaviassa, Venäjällä ja Baltiassa.  
Atria odottaa, että tänä vuonna konsernin liikevoitto paranee viime vuodesta. Myös liikevaihdon arvioidaan kasvavan. Yhtiön hallitus esittää, että osinkoa jaetaan viime vuodelta 0,40 euroa osakkeelta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.