Mainos

Kiristyvä autovero suosii vähäpäästöisiä autoja

Vuodenvaihteessa kiristyvä autovero suosii yhä selvemmin vähäpäästöisiä autoja.

Käytännössä tämä näkyy huhtikuun alusta, jolloin vähäpäästöisten uusien autojen hinnat voivat laskea muutamalla sadalla eurolla. Autot, joiden hiilidioksidipäästöt ovat alle 110g/km saavat ikkunaansa hieman pienemmän hintalapun.

Kalliiden ja suuripäästöisten autojen hinnat puolestaan voivat nousta tuhansia euroja, Autotuojat arvioi.

Autotuojien mukaan tiukempi autovero on lisännyt pakettiautojen myyntiä jopa 50 prosenttia viime vuoden joulukuuhun verrattuna. Henkilöautojen myynnissä vaikutus on ollut 10-15 prosenttia.

Yhä useampi joutuu autokaupassa pohtimaan auton päästöjä muiden teknisten ominaisuuksien rinnalla.

– Kyllähän uuden auton ostajaa houkutellaan kepillä ja porkkanalla pienipäästöisempiin autoihin, Autotuojien toimitusjohtaja Tero Kallio sanoo.

Kallio arvioi, että autoalan myynti on tammi-maaliskuussa 35–38 prosenttia koko vuoden myynnistä autoverotuksen takia. Autotuojien arvion mukaan ensi vuonna menee kaupaksi 110 000 autoa. Tänä vuonna autoja on myyty 125 000.

Uuden auton toimitusaika on 2–4 kuukautta. Kiristyvän autoveron välttää, jos uuden auton rekisteröi ennen huhtikuun alkua.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.