Mainos

Kirjoittaja vakuuttaa: Enkeli-Elisa oli olemassa

Koulukiusatusta Enkeli-Elisasta kirjan kirjoittanut Minttu Vettenterä pitää tarinasta tiukasti kiinni.

Vettenterän mukaan itsemurhan tehnyt Elisa on ollut todellinen henkilö.

– Taustalla on oikeat tapahtumat ja oikeat ihmiset. On 15-vuotias tyttö, joka on tappanut itsensä ilmeisimminkin koulukiusaamisen vuoksi, hän sanoo.

Tarina on herättänyt valtavasti keskustelua netissä sen jälkeen kun Helsingin Sanomien Kuukausiliite kyseenalaisti jutussaan Elisan olemassaolon.

Vettenterä sanoo STT:lle painottaneensa koko ajan sitä, että Jonakin päivänä kaduttaa -kirja on osin fiktiivinen. Hänen mukaansa kirjassa esitetyt asiat ovat tapahtuneet, mutta hän on kuvaillut niitä taiteilijan vapaudella.

– Koska en ole itse niitä asioita elänyt, en halunnut lähteä tekemään dokumenttia. Ne ovat sekoitus siitä, mitä minulle on kerrottu ja miten olen muovannut ne tarinaksi.

Vettenterä myöntää, että esimerkiksi tiedot Elisan kuolinpäivästä ja syntymäajasta ovat palturia. Hänen mukaansa tarkoituksena on ollut suojella projektissa mukana olleita ihmisiä, kuten Elisan vanhempia.

Vettenterä ei halua selventää edes sitä, mistä päin Suomea Elisa oli kotoisin.

– Tämä paikkakunta on vähän erikoinen juttu. Se on lähtenyt elämään ilman että olen asiaan millään tavalla vaikuttanut. Ihmiset ovat ilmeisesti päättäneet, että Elisa on Vantaalta, koska minä olen alun alkaen Vantaalta.

Kuolinilmoitus ja hautakivi?

Netissä Vettenterältä on vaadittu todisteita Elisasta. Kirjoittaja sanoo pohtivansa todisteiden esittämistä lomansa jälkeen.

– Minulla on kuolinilmoitusta, kuvaa hautakivestä ja lehtijuttua, jossa on maininta tästä tapauksesta. Siinä olisi myös kuolinpäivä.

Vettenterä on kertonut tulleensa itse kiusatuksi läpi peruskoulun. Hän sanoo haaveilleensa vuosia siitä, että kirjoittaisi kiusaamisesta kirjan, jolla "olisi merkitystä". Vettenterä kuitenkin tyrmää vihjailut siitä, että Elisan päiväkirjat olisivat hänen kynästään. Alkuperäisiä päiväkirjoja hänellä ei enää ole.

– Ne on palautettu Elisan vanhemmille.

Vettenterän mukaan Jonakin päivänä kaduttaa -kirjaa on myyty vähän yli 2000 kappaletta. Rahaa kirjoista on tullut noin 7 000 euroa ennen veroja. Ei kiusata -yhdistys on saanut myynnistä noin tuhat euroa.

Yhdistyksen sihteerinä toimii Vettenterän mies. Hänen mukaansa Elisan vanhemmat eivät ole toiminnassa mitenkään mukana. Muuten hän ei halunnut kommentoida tapausta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.