Mainos

Kirkas pakkaspäivä tulossa

Pohjoisesta virtaa tänään kylmää ilmaa ja pakkanen kiristyy koko maassa.

Pakkanen on jäädyttänyt paikoin myös tiet, joten liukasta voi olla etenkin aamulla.

Päivä on aurinkoinen ja kylmä suuressa osassa maata.

– Pakkanen kiristyy Etelä- ja Länsi-Lapissa iltaa kohti jopa kahteenkymmeneen pakkasasteeseen. Pohjois-Lapissa tuuli pitää hieman pakkasta poissa, kertoo MTV:n meteorologi Pekka Pouta.

Päivälämpötilat ovat idässä kymmenisen pakkasasteen tienoilla. Pakkasta on etelässä ja lännessä yhdestä viiteen astetta.

– Sulien vesialueiden etelä- ja länsipuolella tulee päivällä paikallisia lumikuuroja, mutta kyllä sinnekin on luvassa kirkas pakkaspäivä, tiivistää Pouta.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.