Mainos

Kirkkohallitus: Nuorille äänioikeus seurakuntavaaleissa

Opetusministeriö ja oikeusministeriö ovat jo aiemmin ilmoittaneet, että kirkko saa itse päättää seurakuntavaalien ikärajoista.

Kirkko haluaa nuoret uurnille vaaleissa. Luterilaisen kirkon kirkkohallitus on esittänyt, että 16-vuotiaille annetaan äänioikeus seurakuntavaaleissa.

Seurakuntavaaleissa valitaan jäsenet kirkkovaltuustoihin. Kirkkoherranvaaleissa äänestysikäraja aiotaan pitää edelleen 18 vuodessa.

Opetusministeriö ja oikeusministeriö ovat jo aiemmin ilmoittaneet, että kirkko saa itse päättää seurakuntavaalien ikärajoista.

Luterilaisen kirkon kirkolliskokous käsitellee kirkkohallituksen esitystä marraskuun kokouksessaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.