Mainos

Kirkkoherra palasi töihin naisena

Kirkkoherra Marja-Sisko Aalto on palannut tänään töihin Imatralla. Hän toimi ehtoollisavustajana jumalanpalveluksessa Tainionkosken kirkossa.

Aalto toimitti avustajana raamatunluvun ja ehtoollisen jakamisen. Hän suoriutui tehtävästään rauhallisesti ja vakaasti. Hän siteerasi Raamatun säettä, että kaikilla on sama herra.

Paikalla oli runsaasti myös median edustajia.

Vuosi sitten kirkkoherra tunnettiin vielä Olli Aaltona. Sen jälkeen hän on muuttanut sukupuolensa miehestä naiseksi.

Vastaanotto suopea

Aalto itsekään ei halunnut kommentoida keskusteluja seurakuntalaisten kanssa. Messuun saapuessaan hän sai halauksia ja menestyksen toivotuksia.

Aalto sanoi ymmärtävänsä myös niitä, joille asia on ollut vaikea. - Olen tätä asiaa kantanut yli 50 vuotta, ja nyt ei tarvitse salata. Kulttuuri on täynnä häpeää, hän huomautti.

Aallon mukaan hänen perussanomansa ei muutu. - Olen pieni ja vaatimaton, enkä saarnastuoliani itse valitse. Olen tahtomattani joutunut erilaisuuden esitaistelijaksi. Olen edelleen sama kuin ennen, mutta kypsempi.

Aalto toivoi työrauhaa itselleen ja muille. - Tarjoan lämmintä kättä ja sovintoa. Toivon, että annetaan kirkon olla kirkkona. Ei tärkeää ole se, kuka puhuu.

Eroamisia tiedossa

Aalto palaa työhuoneeseensa Imatran kirkkoherran virastoon huomenna. Nimettömänä esiintyneen seurakuntalaisen mukaan odotettavissa on jono seurakunnasta eroon haluavia, jotka eivät sulata Aallon paluuta.

Muutama seurakuntalainen onkin jo eronnut.

Aallon aamu alkaa huomenna työntekijäin yhteisellä aamuhartaudella.

Lue myös:

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.