Mainos

Kirkkonummella raju ulosajo yöllä – kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti, kissat sinkoutuivat ulos autosta

Kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti ulosajossa Kirkkonummella sunnuntainvastaisena yönä. Onnettomuus tapahtui valtatie 1:llä Ämmässuon liittymän kohdalla noin puoli yhdeltä yöllä.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle auto oli kyljellään tienpenkalla, eivätkä autossa olleet kuljettaja ja matkustaja päässeet autosta pois. Pelastuslaitos purki autoa, jotta loukkaantuneet saatiin ulos.

Liikenne Helsingin suuntaan katkaistiin pelastustöiden ajaksi onnettomuuspaikalla noin tunniksi.

Pelastuslaitoksen ensitietojen mukana autossa oli onnettomuushetkellä myös kaksi kissaa, jotka todennäköisesti sinkoutuivat ulosajon voimasta ulos autosta.

Poliisi tutkii ulosajoa.  



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.