Mainos

Kirkon jäsenmäärä yhä laskussa

Kirkosta erosi viime vuonna lähes 37 500 ja siihen liittyi noin 11 000 suomalaista.

Luterilaisen kirkon jäsenmäärä on jatkanut viime vuonna laskuaan. Väestörekisterikeskuksen ennakkotietojen mukaan kirkkoon kuului 81,7 prosenttia suomalaisista, kun määrä vuotta aiemmin oli 82,4 prosenttia.

Kirkosta eronneita oli 37 481, noin 2500 edellisvuotista enemmän. Kirkkoon liittyi 10 960 ja kirkon jäseniksi kastettiin 48 429 suomalaista.

Luterilaisessa kirkossa on valmisteilla vuoteen 2015 yltävä kirkon strategia. Strategiatyöryhmää johtaa Lapuan piispa Simo Peura. Peuran mukaan kirkon tulee vastakin korostaa perustehtäväänsä eikä uusia temppuja ole luvassa jäsenten houkuttelemiseksi.

- Suomalaisille on tärkeää kirkon läsnäolo ihmisen elämän merkittävissä käännekohdissa. Kaste, nuorten konfirmointi, avioliittoon vihkiminen ja kristillinen hautaan siunaaminen koetaan merkityksellisiksi, Peura vakuuttaa.

Tarkistetut tiedot kirkon jäsenmäärästä julkaistaan helmikuussa. Samalla on luvassa tietoa siitä, kuinka jäsenmäärä on kehittynyt eri hiippakunnissa.

Lue myös:

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.