Mainos

Kirkon kyselytutkimus: Nuoret työntekijät haaste seurakunnille

Kirkon tuoreen kyselytutkimuksen mukaan erityisesti nuoret ja vähän aikaa työssä olleet seurakunnan työntekijät haikailevat pois seurakuntien palveluksesta. Monelle työssään viihtyvälle työ seurakunnassa on sen sijaan kutsumustyö.

Kirkon nuorista työntekijöistä vain alle viidennes ei ole harkinnut uraa muualla.

Vain 18 prosenttia alle viisi vuotta seurakunnassa työskennelleistä työntekijöistä ei ole lainkaan harkinnut siirtymistä pois seurakunnasta, kertoo kirkon teettämä uusi kyselytutkimus.

Tutkimuksen mukaan nuorten työuran alkuun liittyvät pätkätyöt heikentävät osaltaan sitoutumista työhön seurakuntien palveluksessa.

Seurakunnan työntekijöitä sitoo tutkimuksen mukaan työhönsä sen sisältö sekä kutsumus työhön. Suurimpia syitä hakeutua muihin tehtäviin olivat kokemus huonosta palkasta, väsyminen työmäärään tai työajattomuuteen ja ongelmat työyhteisössä.

Vanhemmat vakaampia

Hengellisen työn tekijöistä 37 prosenttia ei ole lainkaan harkinnut lähtemistä seurakunnan palveluksesta ennen eläkkeelle jäämistään. 28 prosenttia kyselyyn osallistuneista taas on vakavasti harkinnut siirtymistä pois.

Seurakuntatyöhön sitoutuneimpia ovat kirkkoherrat, diakoniatyöntekijät ja papistosta naispapit. Vanhemmat työntekijät ovat sitoutuneempia kuin nuoret.

Alle 40-vuotiaista papeista 41 prosenttia harkitsee vakavasti työnantajan vaihtamista. 40-49-vuotiaista papeista asiaa harkitsee vajaa kolmannes ja 50-vuotiaista ja sitä vanhemmista enää vain 14 prosenttia.

Tulokset eivät yllätä

Kirkon henkilöstöjohtoa tutkimuksen tulokset eivät yllätä, mutta ne otetaan vakavasti.

-Tulokset heijastelevat yleisiä työelämän muutoksia. Entistä enemmän pohditaan esimerkiksi työn tyydyttävyyttä ja ilmapiiriä, toteaa sopimusjohtaja Risto Voipio Kirkon sopimusvaltuuskunnasta.

Parhaimmillaan seurakuntatyö koettiin tutkimuksessa mielenkiintoiseksi, monipuoliseksi, antoisaksi ja haastavaksi. Monelle työhönsä sitoutuneelle seurakuntatyö on ennen kaikkea kutsumustyö.

Kirkon tutkimuskeskuksen kysely lähetettiin viime keväällä lähes sataan seurakuntaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin papiston, kanttorien sekä diakonia- ja nuorisotyöntekijöiden sitoutumista seurakuntatyöhön.

Tutkimus on julkaistu tuoreessa Suomen kirkon pappisliiton Crux-lehdessä.

(MTV3-STT)

11:01

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.