Mainos

Kirkon työnantajajärjestö uusiutuu

Kirkon työmarkkinalaitos jatkaa Kirkon sopimusvaltuuskunnan työtä.

Työmarkkinoille tulee vuoden alusta uuden niminen työnantajajärjestö, kun Kirkon työmarkkinalaitos aloittaa toimintansa. Samalla sen edeltäjä, vuonna 1975 perustettu Kirkon sopimusvaltuuskunta päättää toimintansa. Kirkon työmarkkinalaitos toimii Suomen luterilaisen kirkon, seurakuntien ja seurakuntayhtymien edunvalvojana työmarkkina-asioissa. Työmarkkinoilla se edustaa kirkon noin 450:tä itsenäistä työnantajayksikköä. Niissä työskentelee runsaat 21 000 viranhaltijaa ja työntekijää.

Kirkon työnantajaviranomainen on yksi tulopoliittisen sopimuksen allekirjoittajaosapuolista. Kirkon työmarkkinalaitoksessa päätösvaltaa käyttää valtuuskunta. Kirkolliskokous valitsee sen neljän vuoden toimikaudeksi. Valtuuskuntaan kuuluu 11 jäsentä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.