Mainos

Eroissa tämän vuoden ennätys – "konservatiivien joukkopako kirkosta"

Kirkosta eroamisessa on totuttu näkemään piikki aina, kun kirkko on jollain tapaa julkisuudessa. Eduskunnan avioliittolakiäänestystä ja arkkipiispa Kari Mäkisen kommentteja seurannut eroaalto pääsi kuitenkin yllättämään monet.  

Eroakirkosta.fi-sivuston kautta kirkosta erosi lauantaina kaikkiaan 5 144 jäsentä. Se on tämän vuoden ennätys yhden päivän aikana. Jo perjantaina sivuston kautta ehti erota reilut 2600 jäsentä.  

– Kukapa olisi uskonut, että kirkon konservatiivit aloittavat joukkopaon kirkosta, sanoi sivuston toinen perustaja ja Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Petri Karisma.  

Hän vertasi tunnelmia Ajankohtaisen kakkosen Homoilta-ohjelmaan lokakuussa 2010. Tuolloin kirkosta erosi enimmillään 6700 jäsentä päivässä.  

Karisman mukaan tällä kertaa eroajat perustelivat päätöstään arkkipiispa Mäkisen myönteisellä suhtautumisella sukupuolineutraaliin avioliittoon. Eroajien joukko oli myös aiempaa miesvaltaisempi ja vanhempi sekä kotoisin maakunnista etelän kaupunkien sijaan.  

– Kepu-Suomesta erotaan, Karisma tiivistää.  

Etelä-Afrikassa vieraileva arkkipiispa Mäkinen viestitti Facebookin välityksellä kuulleensa eroista ja surevansa niitä.    

Kynnys erota aiemmin korkealla  

Kirkon tutkimuskeskuksen vs. johtaja Kimmo Ketola ihmetteli erointoa, vaikka aika selväksi oli tullut, ettei eduskunnan päätöksellä ole välittömiä vaikutuksia kirkolle. Hänen mukaansa tilanne on uudenlainen, jos lähtijät varmistuvat arvokonservatiiveiksi.   

– Vaikka Kari Mäkinen tai muut piispat olisivat aiemmin lausuneet sellaista, mikä särähtää konservatiivien arvomaailmaan, niin he ovat harvoin eronneet kirkosta sen takia, Ketola sanoi.  

Tutkimusten mukaan kirkosta eroajat ovat aiemmin harvoin päätyneet toiseen uskonnolliseen yhteisöön. Tapakonservatiivit eivät välttämättä uutta seurakuntayhteyttä kaipaa, mutta teologisesti vanhoillisia eroajia voivat houkutella kirkon laitamilla vaikuttavat vanhoilliset yhteisöt kuten Luther-säätiö, Ketola arvioi.   

Sen sijaan herätysliikkeissä, kuten monesta kysymyksestä kirkon kanssa eri mieltä olevassa lestadiolaisuudessa, kynnys erota on erittäin korkealla. Lisäksi tämän kaltaiset päätökset tehdään liikkeessä yhdessä, ei yksilötasolla, Ketola sanoo.  

Hänen mukaansa kirkkoon liittyy takaisin vuositasolla noin 15 000 ihmistä. Liittymisissä ei näy yhtä rajuja heilahteluja kuin eroissa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.