Mainos

Kirurgisen sairaalan lääkevarkaus ulkopuolisen tekemä

Helsingin kirurgisen sairaalan lääkevarkaus on varmistumassa sairaalan ulkopuolisen henkilön tai henkilöiden tekemäksi. Poliisin teknisissä tutkimuksissa vahvistui tänään, että erittäin vaarallisia lääkkeitä sisältänyttä kaappia ei avattu avaimilla, vaan kaapin ovet murrettiin auki.

Ensi alkuun näytti siltä, että varkaat olisivat saattaneet käyttää myös avaimia. Lääkekaapin avain oli kateissa murtoiltana, joten myös sairaalan henkilökunta kuului epäiltyjen listalle.

Myös tekoaika on täsmentynyt tutkinnassa. Lääkekaappiin tunkeuduttiin torstai-iltana kello 18.30:n ja 21:n välillä. Rikospoliisia kiinnostavat nyt yleisön havainnot Tähtitorninmäen ympäristöstä tältä ajalta. Havaintoja tehneitä pyydetään ottamaan yhteyttä lähimpään poliisiin.

Poliisi on kuulustellut muutamia epäiltyjä, mutta heidät on laskettu vapaaksi kuulustelujen jälkeen. Kuulustellut ovat pääosin poliisin entuudestaan tuntemia henkilöitä.

-Lääkkeiden laatu ei tue sitä, että saalis olisi tarkoitettu katukauppaan, koska aineiden käyttäminen huumaavassa tarkoituksessa vaatii erityisosaamista. Mahdolliset käyttäjät näyttävät siten rajautuvan varsin pieneen ryhmään, rikoskomisario Juha Hakola selvittää.

Kirurgisen sairaalan akuuttilääkevarastosta vietiin kolmisensataa ampullia huumausaineiksi luokiteltuja lääkkeitä. Varkaat saivat mukaansa lähinnä leikkauksissa, ensiavussa ja kovien kipujen hoidossa käytettyjä opioidilääkkeitä, joihin liittyy erityisesti suonensisäisesti käytettynä merkittävä yliannostuksen riski. Osa lääkkeistä on hengenvaarallisia jopa hyvin pieninä annoksina, ja kaikki kaapista viedyt lääkkeet voivat suurina annoksina käytettyinä lamauttaa hengityksen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.